EN OSAA ENÄÄ PYSYÄ PAIKOILLANI

Nykyään en oikein osaa enää olla aloillani. Tarvitsen koko ajan tekemistä ja janoan uusia tuulia elämääni. Kuvittelen tietäväni mistä kyseinen tuntemus on peräisin. Ensimmäiset 18 vuotta elämästäni olen asunut samalla pienellä paikkakunnalla nimeltä Mäntyharju. Siellä asuu noin 6 500 ihmistä ja siellä ihmisellä on hyvä olla, vaikka moni uskaltaa väittää toisin…

kalliolla-yksin-1

Nyt olen 23-vuotias ja olen muuttanut 5 vuoden aikana noin 20 kertaa. Olen asunut Mäntyharjulla, Imatralla, Joensuussa, Jyväskylässä, Tampereella (kahdesti) ja tällä hetkellä asun Savonlinnassa. Muutoista osa on tehty kaupunkien sisällä ja välillä on haettu vauhtia vanhasta asuinpaikasta. Muuttoja on joka tapauksessa takana suhteellisen paljon, lyhyessä ajassa.

Suurin osa ihmisistä ”vihaa” muuttamista ja niin todellakin vihasin minäkin, aikoinaan. Mutta en enää. Muuttaminen tuntuu olevan jo osa minua. Rupean kaipaamaan uudessa kaupungissa helposti seuraavaa muuttoa. Muuttaminen tuo mukanaan hirveän määrän kokemuksia ja tietynlaisen vapauden. Varsinkin, jos muutat kaupunkiin mistä et tunne ketään.

snapback-shot-2

Jatkuva muuttaminen kuitenkin jättää kokemusten lisäksi myös jälkiä. Asuessaan vain puolen vuoden ajan paikoillaan, on vaikea luoda pysyviä ihmissuhteita — ainakin minulle. Taas muutto. Ne vähäisetkin ihmissuhteet jäävät hyvin helposti. Niitä on vaikea pitää hengissä. Pidämme yhteyttä liian vähän. Näemme enää harvoin, jos koskaan.

Tuttuja siellä, kavereita täällä, mutta vain niin harvoja todellisia ystäviä. Se painaa minua aina väistämättä, mutta itsehän kuoppaani kaivan. Välillä mietin kuinka mahtavaa olisi hetki pysyä paikoillaan ja rakentaa suhteita. Rakentaa jotain ympärilleni siellä missä olen. Se ei vain tunnu hyvältä, ei oikealta. Ei ainakaan täällä missä nyt asun, eikä myöskään siellä missä olen aikaisemmin asunut.

kalliolla-yksin-2

En sano nykyistä asuntoani kodiksi, koska se ei tunnu siltä. Tämä on vain tilapäinen tila jossa asun, vaikkakin ihan viihtyisä. En tiedä missä tuntisin olevani kotona, mutta aion vielä löytää sen paikan. En tunne kuuluvani tänne. Paikkani on jossain muualla. En tiedä onko se paikka Suomessa, koska tämä maa alkaa hiljalleen olemaan aika tuttu. Se jää nähtäväksi.

snapback-shot-1

Älä käsitä väärin, sillä olen todella onnellinen juuri tässä missä olen. Onnelliseksi ei tee seinät ympärilläsi vaan se, miten haluat niitä katsoa. Mutta kuitenkin todella kaipaan taas sitä vapauden tunnetta, minkä uusi kaupunki, ihmiset ja ilmapiiri saavat aikaan. En pelkää muutosta, koska sillä on aina niin paljon annettavaa.

Siivet selkään.

MITÄ BLOGIMAAILMA ON ANTANUT? (2 VUOTTA)

Luin läpi aivan ensimmäisen blogipäivitykseni, joka on julkaistu 30.9.2014 ja aloin miettimään sitä, että mitä tämä matka on minulle opettanut. Alun perin aloin kirjoittamaan blogia sen takia, koska minulla ei ollut ketään kenelle olisin voinut puhua intohimostani, eli kuntosalista. Halusin purkaa ajatuksiani edes paperille, kun en niistä voinut ääneen kertoa. Kirjoitin ensimmäisessä päivityksessä myös näin:

Koen olevani huono puhumaan, kertomaan itseeni liittyvistä asioista. Joten on jotenkin helpompi kirjoittaa asioista ihan ajatuksen kanssa. Kirjoittaessani pystyn ajattelemaan ja käsittelemään asioita helpommin, kuin että kertoisin niistä ääneen. Blogi on paikka, jonne kokoan omia ajatuksiani / kokemuksiani itseäni, läheisiäni ja niitä varten joita elämäni kiinnostaa. Ehkä opin blogia kirjoittaessani ilmaisemaan itseäni paremmin.

auringon-nousu

Kirjoitusaiheeni eivät kuitenkaan jääneet ainoastaan intohimoista kirjoittamiseen. Huomasin nopeasti kuinka hyvän olon sain siitä, kun vihdoin sain ajatukset paperille. Aloin kirjoittamaan menneisyyden kokemuksista, sellaisista joista en ollut puhunut kenellekään. Aluksi ne olivat vain tekstejä itseäni varten — se helpotti. En aluksi ajatellut, että julkaisen niitä ikinä, mutta mitä enemmän pyörittelin asioita mielessäni, niin sitä useammin ajatus niiden julkaisemisesta houkutteli. Lopulta päätin julkaista yhden merkittävän päivityksen, jonka takia suuri kivi pyörähti pois sydämeltä (kyseessä peliriippuvuus). En ollut asiasta aikaisemmin puhunut kenellekään, mutta viimein sain asiat itseni kanssa käsiteltyä ja samalla tälle tarinan sivulle viimeisen pisteen.

Mitä olen oppinut? Olen kirjoittanut yhteensä yli 200 blogipäivitystä ja pääsääntöisesti olen pysynyt siinä aiheessa kuin ensiksi pitikin. Tämä kahden vuoden matka on jo opettanut minulle enemmän kuin ikinä olisin osannut arvata. Olen löytänyt itsestäni paljon tunteita (tunteellisen puolen), ajatuksia ja ideoita. Olen haastanut itseäni tavoilla, joita en olisi koskaan osannut kuvitella. Olen tutustunut uusiin mahtaviin ihmisiin, oppinut merkittäviä taitoja tulevaisuutta ajatellen ja kokenut sellaisia asioita mitä en varmasti olisi kokenut ilman blogia.

auringon-nousu-kavely

En odottanut kenenkään lukevan tekstejäni aloittaessani. Aloin kirjoittamaan itseäni varten, voidakseni purkaa ajatuksiani ja saadakseni itseni myös osittain pois virtuaalimaailmasta. Onnistuin siinä. Blogi vei koko ajan enemmän aikaani ja uusi maailma pystyi antamaan juuri sitä mitä sillä hetkellä tarvitsin. Tekemistä, mahdollisuuden purkaa ajatuksiaan ja tilaisuuden itsensä tutkimiseen. Kirjoitukset ovat rakentaneet minusta pala palalta vahvempaa, parempaa ja rikkaampaa ihmistä (henkisesti). Olen siitä äärettömän kiitollinen ja onnellinen.

Ilokseni olen saanut huomata, että ihmisiä jonkin verran kiinnostaa tarinani ja ajatusmaailmani. En saa paljon kommentteja tai näkyvää huomiota, mutta en tee tätä sitä varten vieläkään. Jos tekisin, en varmasti kirjoittaisi sanaakaan. Se kuitenkin pakahduttaa sydämeni ilosta, kun joku viitsii ääneen kertoa jonkin kohteliaisuuden tai edes ajatuksen — se tuntuu todella hyvältä. Hän käyttää kallista aikaansa minuun, mahtavaa. En koskaan odota saavani kommentteja, mutta kuitenkin salaa aina uskallan toivoa niitä. Vastaan niihin enemmän kuin mielelläni.

auringon-nousu-yksin-2

Olen kuullut useammin kuin kerran siitä, kuinka ”kirjoitustaitojani” kadehditaan. Sitten olen kuullut siitä, kuinka olen kehittynyt kirjoittajana. Niinpä! Olen kehittänyt tätä taitoa tietoisesti. Alussa kirjoitin puhekielellä. En tiennyt pilkkusäännöistä tai yhdyssanoista yhtään mitään. Enkä sano, että tietäisin nytkään, mutta ainakin yritän. Saatoin käyttää jopa kirjoittaessani hymiöitä. Nykyään en halua enää käyttää puhekieltä kauttaaltaan teksteissäni ja hymiöt olen jättänyt pois. Ne eivät vain mielestäni sovi teksteihini (kommenttikenttä on asia erikseen). Niillä on omat tarkoituksensa, mutta tämä on tietoinen valinta.

”Kirjoitustaitoani” kadehditaan lähinnä sen takia, koska osaan kirjoittaessani pukea ajatukseni sanoiksi ja uskallan puhua tunteistani avoimesti. Tunteista puhuminen on osa-alue jota moni suomalainen, varsinkaan miehet eivät jostain syystä osaa tai halua tehdä. Enhän minäkään sitä luonnostaan ole mielelläni tehnyt. Se oli aluksi vain sanoja paperilla niin kuin kerroin. Askel askeleelta keräsin rohkeutta kertoa niistä ääneen ja lopulta tein niin. En kadu sitä yhtään. Olen ainoastaan tyytyväinen siihen ratkaisuun. On paljon helpompi hengittää, kun ei tarvitse pitää itsellään asioita jotka painavat, se on hyvin vapauttavaa. Kokeile, jos et usko. En ole koskaan ollut taitava, enkä ole oppinut mitään ilman vaivannäköä. Oppiminen on pitkä prosessi ja jatkuu aina.

auringon-nousu-yksin-3

Pyrin kehittämään blogin kautta itseäni jatkuvasti kaikilla osa-alueilla. Kirjoittajana sekä oppijana. Verbaalisesti sekä henkisesti. Etsin synonyymeja sanoille, että saisin teksteihin erilaisia vivahteita. Tarkistan internetin syvyyksistä yhdyssanoja ollakseni niistä täysin varma. En ainoastaan kirjoita sanoja paperille, vähät välittämättä siitä miltä ulkoasu näyttää tai löytyykö sieltä kirjoitusvirheitä vai ei. Yritän tehdä parhaani ja silti teen virheitä jatkuvasti — sehän tässä onkin sokeri kakun päällä. En koskaan voi olla tarpeeksi hyvä.

Huomaan kirjoitustyylini takia miettiväni paljon sanavalintoja. En ainoastaan kiinnitä niihin huomiota kirjoittaessani, mutta myös puhuessani. Esimerkkinä voin sanoa vältteleväni sanoja: pitää, täytyy tai pakko. Välttelen myös lauseita: ”En jaksa.”, ”En pysty.” tai ”En kerkeä.” Sanavalinnoilla on oikeasti valtava merkitys loppujen lopuksi. Ainakin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä. On syytä kiertää sanat ja lauseet joissa pystyy havaitsemaan negatiivisen sävyn. Positiivisuudella päästään huomattavasti pidemmälle. Harvoja asioita täytyy tehdä ja, jos uskottelet itsellesi ettet pysty tekemään jotain niin todennäköisesti olet täysin oikeassa…

auringon-nousu-yksin-1

Pyydän anteeksi sitä, että blogini kuvat eivät ole aina laadukkaita, eivätkä vedä muille blogeille vertoja. Olen saanut kuulla siitä paljon ja yritän koko ajan kehittää sitä puolta, mutta se on toistaiseksi hankalaa. Vannon sen häiritsevän suuresti myös minua ja luultavasti olen se, jota se häiritsee kaikista eniten. Taistelen vastaan edes sitten tekstillisesti, jos kuvissa en aina pärjää. Pari faktaa valokuvaamisestani (joku saattaa pitää tekosyinä):

  1. En ole koskaan omistanut kunnollista kameraa. Lähes kaikki kuvistani on otettu kännykän kameralla.
  2. Minulla ei ole ketään ystävää lähiympäristössä, joka haluaisi lähteä kuvailemaan jotain blogikuvia. Joten hoidan kaiken itse.

On aika haasteellista tuottaa laadukkaita kuvia yksin ja ilman kameraa. Kyllä, on mahdollista pitää blogia ilman hienoja välineitä. Bloggaaminen ei vaadi rahallista panostamista, jos mielikuvitusta ja ongelmanratkaisukykyä löytyy tarpeeksi.

auringon-nousu-kaide

Loppusanat: Kaksi hienoa, ylä- ja alamäkien täyttämää vuotta takana blogimaailman parissa. Kahden vuoden vuoristoradan aikana olen kokenut, oppinut, kasvanut, itkenyt ja nauranut. Olen avannut ajatusmaailmaani ja kirjoittanut paljon, samalla dokumentoidessani elämääni. Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että olen nauttinut tästä matkasta! Kirjaimellisesti elänyt. Sanallinen arkkuni on kokenut vasta pinta raapaisun ja se on aukenemassa. Mielessäni pyörii tuhansia ajatuksia, jotka odottavat toteutusta, oikeaa aikaa ja ulkomuotoaan. Tämä kaikki on vasta alkua.

PS. Mielelläni otan vastaan kysymyksiä tai kirjoitusaiheita. Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Jos, esimerkiksi voitettu peliriippuvuuteni kiinnostaa niin pystyn kirjoittamaan aiheesta avoimesti sekä käsittelemään sitä itseni kanssa uudestaan ja uudestaan. Asettele kysymys ja anna tulla!

Muistakaa nauttia.
Kiitos ja anteeksi.