ASIAKKAAN MENESTYSTARINA

Haluan nostaa esille yhden asiakkaan omistautuneisuuden. Menestystarina joka lopulta johti lopulta siihen, että päätin alkaa toteuttaa myös pidempiaikaista valmennusta kuntosalin ja ravitsemuksen osalta. Yrittäjänä toimiminen on ollut hyvin pienimuotoista tässä opiskelun aikana, aivan tarkoituksella, välttyäkseni suuremmilta paperisodilta erilaisten tahojen kanssa. Alun perin tarkoitus oli oppia yrittäjyydestä ylipäänsä. Kirjanpidosta ja muista asioista. Yrittäjyys on aina jostain syystä kiinnostanut, vaikka suvussani ei yrittäjiä olekaan.

Yrittäminen on ikään kuin elänyt blogini mukaan. Aloin saada jonkin verran yhteydenottoja blogini kautta, että teenkö harjoitus- tai ravinto-ohjelmia. Vastaus oli, että ainoastaan itselleni, koska nautin siitä suuresti. En suunnitellut alkavani tekemään niitä myös muille, mutta kyselyä tuli jossain vaiheessa sen verran, että aloin miettimään: ”Miksen voisi perustaa toiminimeä asian takia?”, sillä täysin ilmaiseksikaan en haluaisi käyttää suurta määrää ajastani ohjelmien tekoon. Päätin perustaa toiminimen, jonka kautta oppisin yrittämisestä ja pystyisin myös auttamaan muita tarvittaessa, hyvän omantunnon säestyksellä.

Tein niin. Toiminimeni alaisuuteen kuuluivat klassinen hieronta, urheiluhieronta, ravinto- ja harjoitusohjelmat. Pystyin samalla oppimaan paljon yrittämisestä ja auttamaan muita. Yrittäminen on ollut hyvin palkitsevaa opiskelun aikana monella osa-alueella. Yritystoiminta on kehittynyt ajan mittaan omien virheiden ja erehdysten kautta. Olen aina pyrkinyt parempaan kaikkien palvelujen osalta. Asiakas on aina ensimmäinen asia johon keskityn ja haluan tarjota parasta mahdollista palvelua, mitä vain ikinä pystyn näillä taidoilla, joita tällä hetkellä hallitsen.

Olen antanut toiminimen elää ja kulkea lähinnä omalla painollaan. Jos eteen tulee mahdollisuuksia, niin niitä punnitaan ja niihin tartutaan, jos ne kuulostavat tarpeeksi luontevilta ja järkeviltä. En ole juurikaan mainostanut palveluitani missään, koska valmistuminen on tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, sivutoiminen yrittäjyys kulkee siinä vieressä. Mikä tässä on hienointa, on se, että kaikki päätökset on pakko tehdä itse ja olet myös vastuussa kaikesta. Auttaminen ja oppiminen ovat kaksi äärimmäisen hienoa asiaa.

Asiakkaan Menestystarina

Nuori nainen otti minuun yhteyttä blogini puolella eräänä kauniina päivänä. Hän tiedusteli, että teenkö minkäänlaista etävalmennusta, koska tarvitsisi apua ja henkistä tukea harjoittelun suhteen, aikaisempien yrityksien jälkeen. En ollut aiemmin edes ajatellut, että aloittaisin käytännössä tekemään pidempiaikaista etävalmennusta. Ajatus kuitenkin houkutti suuresti ja otin asiakkaan ehdotuksen positiivisena haasteena, koska tiesin pystyväni auttamaan häntä. Menestystarina alkoi.

Alkutilanne: ”Lyhyesti kerrottuna vähän taustaa: olen ollut kaksi kertaa dieetillä; ensimmäisellä kerralla ”ammattilainen” laati minulle treeniohjelman ja siihen suuntaa antavan ruokavalion. Toisen kerran yritin viime keväänä itse omilla taidoillani, mutta molemmat päättyivät säästöliekkiin ja lihasten palamiseen pois. Tosin, ensimmäisellä kerralla sain myös itseni sellaiseen kuntoon, että olin neljä kuukautta kokonaan treenaamatta, koska olin ajanut itseni niin loppuun toisen ihmisen ”painostuksesta” ja liian vähäisestä ruuasta. Luotin hänen ammattitaitoonsa silloin ja olen ihminen, joka painaa vaikka harmaan kiven jos haluaa jotain saavuttaa. Tosiasiassa saavutin vain järkyttävän väsymyksen ja polvikivut… Tarvitsisinkin jonkinlaisen henkisen tuen ja sellaisen kuka sanoo että nyt mennään oikeeseen suuntaan yms. 😃”

Jatko-osa: ”Oon oppinu nauttii herkuista nyt ihan eri lailla, ei tarvii vetää övereitä aina kun syö niitä, plus oon tykästyny aerobisen tekemiseen ja oppinu et oon päättäväisempi ku luulin! Ja oot ollu kyllä ihan huikee tuki. Oot suhtautunu rennosti mut silti vakavasti tähän. 💪 Innolla ootan dieetin jälkeistä lihaksien kasvatus vaihetta. Mut oon kyllä niin tyytyväinen et sain sut mukaan tähän mun projektiin, kiitos siitä! 😃” — Tyttö, 21

menestystarina

menestystarina

Yhteinen Sävel

Perehdyin asiakkaan aikaisempiin ruokailutottumuksiin sekä harjoitusmetodeihin. Alussa puutuin lähinnä ravitsemukseen, mutta annoin myös ehdotukseni ja näkökulmani harjoitusohjelman muutoksien suhteen. Olemme pitäneet yhteyttä säännöllisesti yli puolen vuoden ajan ja sen aikana sekä ravinto-ohjelma, että harjoitusohjelma on muuttunut paljon, mutta niin myös tulokset. Asiakas on tähän asti tehnyt suurilta osin itse kaikki harjoitusohjelmaan liittyvät valinnat. Ravintopuoli on kuulunut minun vastuulleni, mutta silti tiedän aina missä harjoitusohjelman suhteen mennään ja puutun tarvittaessa sen toteuttamiseen sekä lisään siihen elementtejä, jotka edistävät asiakkaan tavoitteiden saavuttamista.

Tarkoituksena ei missään vaiheessa ollut mikään nopea ”8 viikon kesäkunto -dieetti” vaan pysyvä elämäntaparemontti, jota pystyy jatkamaan kauan. Yhteistyömme on ollut kaikin puolin joustavaa koko ajan, molemmat osapuolet ovat kuunnelleet toistensa ajatuksia ja muutoksia on tehty sen mukaan. Puoli vuotta on pitkä periodi, mutta siinä ajassa asiakas on löytänyt itsestään paljon uusia puolia, oppinut uusia keinoja hyvinvoinnin kehittämiseksi sekä sen ylläpitämiseksi. Hän on ylittänyt itsensä monta kertaa! Hän on todistanut itselleen ja myös minulle, että pystyy mihin tahansa, kun ajatusmaailma kohtaa konkreettisesti saavutettavat tavoitteet. En voisi olla hänestä ylpeämpi!

Onneksi asiakas otti yhteyttä, sillä menestystarina jatkuu ja jatkossa ravinto- sekä harjoitusohjelmat ovat käsialaani. Innolla odotan tulevaa, koska tiedän kuinka päättäväinen asiakkaani on ja tiedän hänen pystyvän kaikkeen mitä matkan varrelle asetan!

Yhteistyötä alusta loppuun.

 


PPS. Ensimmäiset videoblogit on julki Youtuben puolella, olisin syvästi kiitollinen, jos tilaisit kanavani! 🙂

Seuraile sosiaalisessa mediassa & Pysy ajantasalla uusimmista päivityksistä! 😉

Facebook: @aaroblogi
Instagram: @aarohuttunen
Youtube: @aarohuttunen
Snapchat: @aarouh 👻
Bloglovin

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

2 vastausta artikkeliin “ASIAKKAAN MENESTYSTARINA”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta