JÄNNITTÄMISESTÄ EROON NÄILLÄ 4 KEINOLLA

TOIVEPOSTAUS

Aikaisempi kirjoitukseni ”12 Neuvoa Valintakokeissa Menestymiseen” herätti lukijassa lisäkysymyksen: ”Olisiko vinkkejä kuinka pystyä unohtamaan jännityksen pääsykoetilanteissa?

Lupasin kirjoittaa aiheesta kokonaisen päivityksen, koska se on hyvin mielenkiintoinen ja erittäin mielelläni sen myös teen. Itse en varsinaisesti koskaan ole ollut jännittäjä-tyyppi. En ajattele asioita hirveästi etukäteen, jos valintakokeet ovat esimerkiksi edessä kolmen kuukauden päästä — en kasvata itselleni paineita sen suhteen. Vielä. Tottakai valmistaudun tulevaan henkisesti ja mahdollisesti myös fyysisesti, jos kyseiset valintakokeet sitä vaativat, mutta se ei kuitenkaan ole tämän hetkinen stressaamisen aihe. Päivä kerrallaan kohti koitosta ja, kun se koittaa, yritetään selviytyä parhaalla mahdollisella tavalla!

Halu opinahjoon pääsemisen suhteen on luja ja paineet alkavat kasautua, vaikkei tällä hetkellä ole toistaiseksi mitään hätää. On aivan turhaa pelotella itseään tulevasta. Jännittämisen suhteen minulla on muutama valttikortti hihassa, joita käytän. Tietysti myös minä jännitän tiettyjä tilanteita, paljonkin, mutta usein pieni jännittäminen on kuitenkin hyvästä, koska se auttaa suoriutumaan ja näyttämisen tahto kasvaa.

Keinot jännittämistä vastaan

1. Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Kysy itseltäsi kyseinen kysymys. Mikä on pahinta, mitä tilanteessa voisi tapahtua. Kaadut ja sitä kautta ”nolaat” itsesi? Et muista omaa nimeäsi kysyttäessä? Mitä se voisi olla? Todennäköisesti keksimäsi asia/asiat ovat naurettavan pieniä, kun alat oikeasti ajattelemaan niitä. Tuskin tulet pyörtymään kaikkien edessä, eivätkä ihmiset ympärilläsi varmasti anna sinun myöskään kuolla siellä. Tilanne on ainoastaan hetkellinen, vaikka onkin merkityksellinen. Tulet epäilemättä selviämään siitä hengissä, joten mitään hätää sen suhteen ei ole. Elämä jatkuu tapahtui mitä tahansa!

2. Kaikki ympärilläsi ovat vain ihmisiä.

Jokaisella on samanlaiset mahdollisuudet päästä seuraavalle kierrokselle. On vain itsestäsi kiinni kuinka paljon- ja miten valmistaudut. Sillä ei ole mitään väliä mitä muut ihmiset tekevät ympärilläsi, koska kuka tahansa seurueesta voi onnistua loistavasti tai vastaavasti epäonnistua. Olette kaikki samalla lähtöviivalla, joten käyttäydy sen mukaisesti. Älä kumartele ketään, äläkä vertaile itseäsi tilanteessa keneenkään. Keskity ainoastaan omaan suoritukseesi. Olet koko ajan samalla viivalla muiden kanssa, joten sitä ei ole syytä murehtia.

3. Valvojat ovat olleet samassa tilanteessa.

Edelleen hekin ovat vain ihmisiä ja he tietävät miltä tilanteessa oleminen tuntuu. He ovat selvinneet siitä, joten sinäkin tulet selviämään. Painostava katse niskassa saattaa tuntua pahalta, mutta siltä sen pitääkin tuntua — olet arvioimisen kohteena ja tehtävänäsi on tehdä parhaasi. Sellaista ei tule olemaa enää sen jälkeen, kun onnistut ja tulet valituksi. Se on osa kulissia, eikä mitään henkilökohtaista. Hymyile ja anna mennä!

4. Hankkiudu sellaiseen mielentilaan, jossa suoriudut!

Tämä kohta on todennäköisesti kaikista tärkein. Omaan mielentilaansa pystyy vaikuttamaan monella eri tavalla ja keinot saattavat olla hyvin henkilökohtaisia. Valintakokeisiin tai ylipäänsä mihin tahansa ei ole mitään syytä lähteä negatiivisella tai epäileväisellä mielentilalla. Sellaisesta tilanteesta on päästävä äkkiä eroon. Esimerkiksi musiikki pystyy auttamaan nopeasti. Kuuntele sellaista musiikkia ennen valintakokeita josta piristyt, jonka tahdissa haluat liikkua ja joka laittaa sydämeesi vauhtia. Tanssi, laula ja liiku! Tee mitä tahansa, millä saat kroppaan liikettä ja mielen hereille! Virret tai synkkä räppi ovat todennäköisesti tähän hätään vääriä valintoja, koska et halua saattaa itseäsi nyt surulliseen tai vihaiseen mielentilaan. Kuuntele sellaista musiikkia, jossa on nopea tempo, vivahteita, värejä ja bassoa. Tee sitä, mikä sinut saa hereille ja oikeaan mielentilaan. Hypi, huuda, naura, hymyile…!

Käännä jännitys voimavaraksi.

TYÖHARJOITTELU NEUROLOGISTEN ASIAKKAIDEN KANSSA

Olin 6 viikon työharjoittelujaksolla Mikkelissä, yksityisessä fysioterapiayrityksessä, joka keskittyi neurologisiin asiakkaisiin. Neurologisiin asiakkaisiin lukeutui enemmän ja vähemmän kehitysvammaisia sekä vaikeasti liikuntarajoitteisia. En oikeastaan tiennyt mitä kaikkea tulen näkemään tai minkälaiselle alueelle tulen astumaan, kun työharjoittelu alkoi. Ensimmäiseen palvelukotiin mentäessä asia alkoi valjeta minulle — tämä työharjoittelu tulee olemaan jotain aivan erilaista, edellisiin harjoitteluihin verrattuna.

Moni asiakas istui pyörätuolissa tai sähköpyörätuolissa, käytti kävelytelinettä ja tarvitsi lähes kaikkiin arkisiin toimiin henkilökohtaisen avustajan. Toisille se on ollut arkipäivää jopa syntymästä asti, mutta toisilta liikuntakyvyn on saattanut viedä täysin tai osittain parantumaton sairaus vain muutamien vuosien sisällä. Kumpikaan vaihtoehto ei ole millään tavalla reilu, mutta kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan. Et voi ennustaa Parkinsonin- tai Alzheimerin tautia. Et voi valita vanhempiasi, jos nainen esimerkiksi polttaa tai käyttää huumeita raskauden aikana, saattaa se pilata syntyvän lapsen elämän täysin.

Terveys ei ole itsestään selvyys

Meidän tehtävänämme oli pyrkiä parantamaan tai ylläpitämään asiakkaiden elämänlaatua. Kaikki eivät osaa sitä ajatella, mutta toisille tämän hetkisen tilan ylläpito vielä vuodenkin päästä on suuri saavutus. Oli kuntoutusmuoto mikä tahansa se ei ole itsestäänselvyys, että sillä pystyttäisiin kehittämään edistävästi jokaisen asiakkaan toimintakykyä. Ei se mene niin. Kelan papereissa saattaa näyttää siltä, ettei asiakas hyödy fysioterapiasta, koska hän ei ole noussut pyörätuolista omille jaloilleen vielä kolmenkaan vuoden päästä. Asiaa on syytä lähestyä laatikon ulkopuolelta.

En koskaan ajatellut, että tulisin toimimaan täyspäiväisestä kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa, edes työharjoittelun merkeissä — se ei rehellisesti ole osa-alue, joka ensimmäisenä herättää mielenkiinnon. Ensimmäisenä päivänä mietin: ”Minkälaiselle puolelle astuin?”, se oli vain hetkellistä ihmetystä. Nimittäin nautin aivan jokaisesta työpäivästä, menin joka ikinen päivä hyvillä mielin ja hymyssä suin töihin. En merkannut yhtäkään tekemääni työtuntia ylös, koska pidin sitä etuoikeutettuna, että saan työskennellä niin välittömien ja hienojen ihmisten kanssa. En saanut palkkaa, mutta sain kokemuksia, ajatuksia ja opin paljon.

Psyykkisesti tuollainen työnkuva saattaa olla fysioterapeutille sekä muille työntekijöille huomattavan kuormittavaa, koska kehitysvammaiset asiakkaat voivat olla kehityksellisesti lapsen tasolla, vaikka fyysisesti ikä saattaa ylittää kolmekymmentä vuotta. Heidän juttunsa eivät välttämättä muutu mihinkään suuntaan vuosikymmenten vaihtuessa. Samoja tarinoita päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Rankkaa.

Toimin samojen asiakkaiden kanssa joka viikko ja pystyin luomaan siinä lyhyessä ajassa luotettavan suhteen asiakkaisiin. On äärimmäisen palkitsevaa, kun suurin osa asiakkaista haluaa toimia juuri sinun kanssasi. Muistavat nimesi jo muutaman päivän sisällä, vaikkeivät välttämättä muista kaikkien nimiä, jotka ovat toimineet heidän kanssaan kuukausia. Ilmeisesti onnistuin tekemään vaikutuksen ja siitä olen todella kiitollinen. Onhan se hienoa mennä paikalle silloin, kun olet haluttu. Voisi olla toisinkin…

Muistoja

Halusin antaa muutamalle asiakkaalle muiston itsestäni ja ehkä myös ohjaajat muistavat minut vielä myöhemmin sitä kautta. Kannoin kuuden viikon ajan kahta puusta tehtyä rannekorua ja viimeisellä viikolla annoin ne kahdelle asiakkaalle, jotka olin nähnyt joka viikko. Saatesanoina antaessani koruja sanoin näin: ”Kun näet tämän korun, muista minua ja muistat venytellä säännöllisesti.” Pieni teko itseltäni, mutta sitä on vaikea tietää millainen vaikutus pienillä teoilla voi olla. Toivottavasti mahdollisimman pitkäkestoinen.

Muistin myös ohjaajiani harjoittelun viimeisenä päivänä herkuilla. Loppujen lopuksi kuva jonka itsestäsi viimeisenä annat, piirtyy ihmisten verkkokalvoille ja jää muistiin. Sillat kannattaa rakentaa tukevalle pohjalle. Oli by the way helpommin sanottu kuin tehty, kun piti etsiä sellaisia herkkuja, jotka ovat gluteenittomia sekä samalla laktoosittomia. Päädyin pitkän etsinnän jälkeen gluteenittomiin suklaakekseihin (jotka tosin sisälsivät vähän laktoosia) ja Oatlyn mansikkajäätelöön, joka täytti vaatimukset täysin. Ei ole helppoa ruoka-aineallergikkojenkaan elämä.

Ilmeisesti onnistuin tekemään myös ohjaajiin vaikutuksen, koska puoli vitsillä olisivat halunneet hylätä suoritukseni, sillä perusteella, että olisin voinut olla maisemissa vielä muutaman viikon pidempään. Sain kuitenkin lopulta kiitettävän arvosanan. He myös antoivat minulle kortin, suklaata ja 50€:n lahjakortin S-ryhmään, kiitokseksi hyvästä työstä. En ole sellaista huomaavaisuutta muilta työpaikoilta saanut, joten se merkitsi minulle todella paljon. Lähdettyäni sain vielä tekstiviestin, jossa luki: ”Jos tarvitset paikkaa syventävälle neurologian jaksolle, otamme sinut mielihyvin uudestaan.

Molemminpuolinen jälki jäi.