TYÖHARJOITTELU NEUROLOGISTEN ASIAKKAIDEN KANSSA

Olin 6 viikon työharjoittelujaksolla Mikkelissä, yksityisessä fysioterapiayrityksessä, joka keskittyi neurologisiin asiakkaisiin. Neurologisiin asiakkaisiin lukeutui enemmän ja vähemmän kehitysvammaisia sekä vaikeasti liikuntarajoitteisia. En oikeastaan tiennyt mitä kaikkea tulen näkemään tai minkälaiselle alueelle tulen astumaan, kun työharjoittelu alkoi. Ensimmäiseen palvelukotiin mentäessä asia alkoi valjeta minulle — tämä työharjoittelu tulee olemaan jotain aivan erilaista, edellisiin harjoitteluihin verrattuna.

Moni asiakas istui pyörätuolissa tai sähköpyörätuolissa, käytti kävelytelinettä ja tarvitsi lähes kaikkiin arkisiin toimiin henkilökohtaisen avustajan. Toisille se on ollut arkipäivää jopa syntymästä asti, mutta toisilta liikuntakyvyn on saattanut viedä täysin tai osittain parantumaton sairaus vain muutamien vuosien sisällä. Kumpikaan vaihtoehto ei ole millään tavalla reilu, mutta kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan. Et voi ennustaa Parkinsonin- tai Alzheimerin tautia. Et voi valita vanhempiasi, jos nainen esimerkiksi polttaa tai käyttää huumeita raskauden aikana, saattaa se pilata syntyvän lapsen elämän täysin.

Terveys ei ole itsestään selvyys

Meidän tehtävänämme oli pyrkiä parantamaan tai ylläpitämään asiakkaiden elämänlaatua. Kaikki eivät osaa sitä ajatella, mutta toisille tämän hetkisen tilan ylläpito vielä vuodenkin päästä on suuri saavutus. Oli kuntoutusmuoto mikä tahansa se ei ole itsestäänselvyys, että sillä pystyttäisiin kehittämään edistävästi jokaisen asiakkaan toimintakykyä. Ei se mene niin. Kelan papereissa saattaa näyttää siltä, ettei asiakas hyödy fysioterapiasta, koska hän ei ole noussut pyörätuolista omille jaloilleen vielä kolmenkaan vuoden päästä. Asiaa on syytä lähestyä laatikon ulkopuolelta.

En koskaan ajatellut, että tulisin toimimaan täyspäiväisestä kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa, edes työharjoittelun merkeissä — se ei rehellisesti ole osa-alue, joka ensimmäisenä herättää mielenkiinnon. Ensimmäisenä päivänä mietin: ”Minkälaiselle puolelle astuin?”, se oli vain hetkellistä ihmetystä. Nimittäin nautin aivan jokaisesta työpäivästä, menin joka ikinen päivä hyvillä mielin ja hymyssä suin töihin. En merkannut yhtäkään tekemääni työtuntia ylös, koska pidin sitä etuoikeutettuna, että saan työskennellä niin välittömien ja hienojen ihmisten kanssa. En saanut palkkaa, mutta sain kokemuksia, ajatuksia ja opin paljon.

Psyykkisesti tuollainen työnkuva saattaa olla fysioterapeutille sekä muille työntekijöille huomattavan kuormittavaa, koska kehitysvammaiset asiakkaat voivat olla kehityksellisesti lapsen tasolla, vaikka fyysisesti ikä saattaa ylittää kolmekymmentä vuotta. Heidän juttunsa eivät välttämättä muutu mihinkään suuntaan vuosikymmenten vaihtuessa. Samoja tarinoita päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Rankkaa.

Toimin samojen asiakkaiden kanssa joka viikko ja pystyin luomaan siinä lyhyessä ajassa luotettavan suhteen asiakkaisiin. On äärimmäisen palkitsevaa, kun suurin osa asiakkaista haluaa toimia juuri sinun kanssasi. Muistavat nimesi jo muutaman päivän sisällä, vaikkeivät välttämättä muista kaikkien nimiä, jotka ovat toimineet heidän kanssaan kuukausia. Ilmeisesti onnistuin tekemään vaikutuksen ja siitä olen todella kiitollinen. Onhan se hienoa mennä paikalle silloin, kun olet haluttu. Voisi olla toisinkin…

Muistoja

Halusin antaa muutamalle asiakkaalle muiston itsestäni ja ehkä myös ohjaajat muistavat minut vielä myöhemmin sitä kautta. Kannoin kuuden viikon ajan kahta puusta tehtyä rannekorua ja viimeisellä viikolla annoin ne kahdelle asiakkaalle, jotka olin nähnyt joka viikko. Saatesanoina antaessani koruja sanoin näin: ”Kun näet tämän korun, muista minua ja muistat venytellä säännöllisesti.” Pieni teko itseltäni, mutta sitä on vaikea tietää millainen vaikutus pienillä teoilla voi olla. Toivottavasti mahdollisimman pitkäkestoinen.

Muistin myös ohjaajiani harjoittelun viimeisenä päivänä herkuilla. Loppujen lopuksi kuva jonka itsestäsi viimeisenä annat, piirtyy ihmisten verkkokalvoille ja jää muistiin. Sillat kannattaa rakentaa tukevalle pohjalle. Oli by the way helpommin sanottu kuin tehty, kun piti etsiä sellaisia herkkuja, jotka ovat gluteenittomia sekä samalla laktoosittomia. Päädyin pitkän etsinnän jälkeen gluteenittomiin suklaakekseihin (jotka tosin sisälsivät vähän laktoosia) ja Oatlyn mansikkajäätelöön, joka täytti vaatimukset täysin. Ei ole helppoa ruoka-aineallergikkojenkaan elämä.

Ilmeisesti onnistuin tekemään myös ohjaajiin vaikutuksen, koska puoli vitsillä olisivat halunneet hylätä suoritukseni, sillä perusteella, että olisin voinut olla maisemissa vielä muutaman viikon pidempään. Sain kuitenkin lopulta kiitettävän arvosanan. He myös antoivat minulle kortin, suklaata ja 50€:n lahjakortin S-ryhmään, kiitokseksi hyvästä työstä. En ole sellaista huomaavaisuutta muilta työpaikoilta saanut, joten se merkitsi minulle todella paljon. Lähdettyäni sain vielä tekstiviestin, jossa luki: ”Jos tarvitset paikkaa syventävälle neurologian jaksolle, otamme sinut mielihyvin uudestaan.

Molemminpuolinen jälki jäi.

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

8 vastausta artikkeliin “TYÖHARJOITTELU NEUROLOGISTEN ASIAKKAIDEN KANSSA”

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus! Vaikutat tosi reilulta tyypiltä ja minusta tuo korujen antaminen asiakkaille oli jotenkin liikuttavaa ja ihana ajatus 🙂 sun blogi on yks parhaista!

    • Moi Hande! 🙂

      Kiitos, kiitos paljon! Ei todennäköisesti aivan jokapäiväistä tuo korujen antaminen, mutta toivottavasti jäi joku ajatus heille niihin liittyen. Ja toistamiseen kiitos! 🙂

  2. Ihana, positiivinen teksti! 🙂 Hienoa, että tykkästi harjoittelupaikassa ja sinustakin tykättiin. Tämä tais olla toinen postaus, jonka luin sinulta ja aion kyllä lukea jatkossakin!

    • Moikka Sara!

      Mahtavaa, että tykkäsit! Joo, loistava harjoittelupaikka kaikin puolin – jotain aivan uutta käytännössä. Tervetuloa mukaan, lue ihmeessä vanhempiakin. 😉

  3. Olet valinnut oikean ammatin. Fysioterapeutteja tarvitaan enemmän. Sitä ei tajua ennen kuin asia koskettaa itseä, perhettä tai lähipiiriä. Veljeni pahoinpideltiin ja joutui pyörätuoliin. Seurasi melkein 20 vuotta eri hoitolaitoksia ja lopulta terveyskeskuksen vuodeosasto. Fysioterapeutteja olisi tarvittu. Ne vähäiset kerrat jolloin terapiaa sai oli todella liian vähän. Ihminen menee todella nopeasti huonoon kuntoon jos mitään ei tehdä. Olen iloinen puolestasi ja varmaan kaikki työharjoittelu paikan asiakkaat. Fysioterapeutti voi olla potilaan päivän valopilkku. Jatka samaan malliin, onnea opinnoissa!

    • Terve Sirpa!

      Ala oikea, mutta työn takana sille pääseminen kuitenkin oli – ennen kuin tajusivat ottaa sisään. Onneksi viimein tajusivat.

      Ikävä tarina kuultavaksi. Todellakin samaa mieltä siinä, että kaikki asiakkaat eivät saa tarpeeksi aikaa terapiaa ajatellen. Valitettava tosiasia, mutta resurssit eivät vain riitä ja, kun lähes kaikesta ”säästetään”. Kaikki eivät pysty yksin kuntoutusta edistämään, se on vaikea paikka. Kaikkea hyvää sinne!

      Kiitos paljon, samaan malliin jatketaan. 🙂

  4. Fysioterapeuttina kymmenen vuoden kokemuksella, luettuani sun jutun tuli tunne että tuolla asenteella sulla on aivan loistava työura edessä !

    • Moikka Päivi!

      Kiitos paljon kivasta kommentista! Toivottavasti asia on näin, töitä vain löydettävä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta