AIKATAULUTTAMINEN KANNATTAA MONESTA SYYSTÄ

Aikatauluttaminen ja esimerkiksi selkeät järjestelmälliset rutiinit ovat sellaisia asioita, jotka helpottavat elämää huomattavasti monella osa-alueella. Aikatauluttaminen on tärkeää itseäsi varten, mutta myös muita ihmisiä varten. Kuka voisi sanoa pitävänsä siitä, että samainen henkilö tulee aina myöhässä paikalle? Oli sitten kyseessä tärkeä kokous tai yhteinen treeni kuntosalin puolella. Itse en ainakaan arvosta myöhästelyä. Jos jotain sovitaan, niin siitä on pidettävä kiinni.

Kello on jo 17.48 ja tapaaminen on sovittu alkavaksi kello 17.30 — missä on hän? Ilman hyvää perustelua syytä myöhästyminen kertoo ettei sinun aikasi selvästi merkitse toiselle osapuolelle kovin suuria. Tässä vaiheessa saattaa kuitenkin olla jo liian myöhäistä ja juna meni jo. Ilmoita edes, jos myöhästyt!

Itse elän päivä kerrallaan. Kalenterissa minulla on ylhäällä tärkeät ”tehtävät” listattuna, jotka tänään tulen tekemään. Heti aamulla herättyäni käyn mielessäni läpi asioita ja niiden suoritusjärjestystä. En ole koskaan nukkunut pommiin, vain todella todella harvoin olen myöhässä mistään ja, jos jostain kumman syystä satun olemaan, kerron siitä etukäteen. Mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään! En myöhästy tänäänkään.

Kalenterini harvoin yltää kovin pitkälle tulevaisuuteen. Yksi tai kaksi päivää tai viikkoa riittää hyvin. Ehkä siellä saattaa olla jokin suurempi seikkailu merkittynä kauemmaksi, ehkä ei. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa ja se muuttuu sitä mukaan kuin ajatukset sekä tarinan palaset loksahtelevat kohdilleen.

Ilman aikatauluttamista kuitenkin olisin kuin rikkinäinen palapeli, jokin selkeä suuntaviiva on usein hyvä olla. Harvoin tulee sellaista päivää, ettei kalenterissani lukisi mitään. Aikataulutan asioita, joilla on merkitystä. Esimerkiksi sellaisia joissa on riskinä, että toisen ihmisen aikaa hukkaantuu, jos minä ilmaannun myöhässä paikalle. Kalenterissani ei muun muassa lue, että siihen ja siihen aikaan salille. Se kuuluu elämäntapaani ja sille löytyy aina aikaa, ei sitä tarvitse etsiä. En ole myöskään sille rituaalille lyönyt mitään tiettyä ajankohtaa lukkoon. Oli aamu tai ilta, päivä tai yö, se on asia joka mahtuu aina kalenteriin. Se on omaa aikaani.

Blogi aikataulu

Ison osan päivästäni käytän sivustoni ja blogini parissa. Siitä on tullut minulle rutiini, josta nautin suuresti ja jota haluan kovasti viedä koko ajan eteenpäin. Olen kirjoitellut säännöllisen epäsäännöllisesti ja julkaissut päivityksiä milloin mihinkin aikaan. Halusin vetää edellä mainittuun asiaan selkeän suuntaviivan itseäni varten, joka myös varmasti auttaa lukijoitakin.

Jatkossa julkaisen uuden blogipäivityksen aina maanantaina ja lauantaina! Se ei tarkoita sitä, ettenkö voisi julkaista muinakin viikonpäivinä. Maanantai ja lauantai ovat tulevaisuudessa joka tapauksessa pääsääntöiset sekä pysyvät ja todennäköisesti ajallinen julkaisuajankohta painottuu aamupäiviin.

Tämä aikataulu helpottaa itseäni huomattavasti ja tekee kirjoittamisesta säännöllisempää. Kahden päivityksen viikkotahti tuntuu itselleni luontevalta, koska kirjoitukseni vievät paljon aikaa. Käytännössä myös päivitän lähes joka kerta kahteen blogiosoitteeseen, joka on typerää, mutta en haluaisi luopua kummastakaan. Valintoja on tehtävä ja tämä valinta auttaa itseni lisäksi lukijoita, kun julkaisuajankohdat ovat selvät.

Pysy mukana, lue, kommentoi, tykkää, jaa, reagoi ja vaikuta.
Aikatauluttaminen helpottaa!


 Ilmoitukset uusista blogipäivityksistä löytyvät seuraavilta Some-kanavilta:

Facebook @aaroblogi

Instagram @aarohuttunen

Snapchat @aarouh

Bloglovin

Ota sosiaalinen media haltuun, kiitos. 🙂

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta