SUOSIKKILIIKKEET SALILLA (OSA 1.)

TOIVEPOSTAUS, osa 1.

Sain seuraavan yksinkertaisen, mutta erittäin hyvän kysymyksen: ”Suosikkiliikkeesi?

Olen saattanut sivuuttaa kysymystä jossain aikaisemmassa kirjoituksessa, mutta suoranaisesti en ole siihen vastannut. Laajensin kysymystä itse sen verran, että halusin nimetä suosikkiliikkeen kaikille vähän suuremmille lihasryhmille, kuten selkä, reidet, pakarat, olkapäät, hauikset ja ojentajat.

Suosin yleensä suuria moninivelliikkeitä, koska niiden kautta lihaksia pystytään rasittamaan monipuolisesti ja ne ovat yleisesti haastavampia suorittaa, kuin esimerkiksi tuettu hauiskääntö, jossa pyritään ainoastaan kuormittamaan hauislihasta. Teen myös tietysti paljon erilaisia kohdistavampia harjoitteita tietyille lihasryhmille, koska treenijakoni on kuitenkin hajautettu useammalle päivälle kuin yhdelle tai kahdelle. Nykyisestä treenijaosta myöhemmin!

Ennen suosikkiliikkeiden valintaa on mainittava, että monella lihaksella on useita erilaisia tehtäviä ja lohkoja, kuten olkapään etu-, sivu- ja takalohko tai rintalihaksien ylä-, keski- ja alaosa. Yleensä jokainen näistä lohkoista tai lihaksen erilaisista tehtävistä on huomioitava harjoitellessa erikseen, toimivan ja symmetrisen kokonaisuuden saavuttamiseksi. Valitsen vain yhden liikkeen lihasryhmää kohti, jonka tekemisestä nautin ”eniten”. Valinta ei tarkoita sitä, että liike olisi ylitse muiden tai edes sitä, että tekisin sitä jokaisessa treenissäni. Liikkeitä ja liikevariaatioita kun on tuhansia sekä niiden toimivuus saattaa olla hyvin yksilöllistä.

Suosikkiliikkeeni lihasryhmittäin ovat!

Selkä: Kulmasoutu

Selkä on ehdottomasti yksi lempilihasryhmistäni harjoittaa ja lempiliikkeen valinta oli helppo. Kulmasoutu on todennäköisesti jokaisessa selkätreenissäni mukana jollain tapaa. Useimmiten teen kulmasoudun vapaalla tangolla, mutta suosin myös T-kulmasoutua erityisesti sen takia, koska siinä on helppo toteuttaa pudotussarjoja yksinkin. Kulmasoutu kuormittaa samanaikaisesti useita lihasryhmiä, kuten alaselkää, olkapäiden takalohkoa, lapojen välissä olevia lihaksia, epäkkäitä ja ennen kaikkea leveää selkälihasta.

Etureidet: Hack-Kyykky

Viimeaikoina on tullut käytyä niin huonoilla saleilla, ettei Hack-kyykkyä ole niistä löytynyt, mutta se on varmasti lempilaitteeni etureisien kiusaamista varten. Laitteessa saa olla pystyasennossa, selkä on tuettuna ja jalkojen asentoa muuttamalla voidaan kohdistaa rasitusta myös reisien eri osiin.

Takareidet: Suorin Jaloin Maastaveto (SJMV)

Suosin suorin jaloin maastavetoa takareisiä tehdessä, koska siinä saa todella hyvän venytyksen aikaiseksi. Samalla se kuormittaa myös alaselkää ja keskivartaloa. Teen SJMV:n lähes aina joko vapaalla tangolla tai käsipainoilla.

Pakarat: Lantionnosto

Pakko valita niinkin ”naisellinen” liike kuin lantionnosto. Harvemmin näkee kenenkään miehen tätä tekevän, mutta äärimmäisen hyvä liike kyseessä! Variaatioita on useita, mutta itse tykkään tehdä perinteisellä tavalla, eli yläselkä penkkiä vasten ja vapaa tanko lantion päälle. Tehokas liike, jonka takia ainakin miespuolisena erotut joukosta.

Pohkeet: Pohjenousu Seisten (Painopakka)

Hyviä painopakallisia pohjenousukoneita on harvassa, mutta kun sellaisen kerran löytää niin sellaisesta en haluaisi päästää irti. Yksinkertaisesti pidän siitä, että asiat voi tehdä seisten ja samalla painopakka helpottaa kuorman vaihtamista, verrattanu esimerkiksi levypainoihin, joita on kanneltava ja nosteltava paikasta toiseen.

Tässä ensimmäinen osa suosikkiliikkeistäni kuntosalin puolella. Suurin osa valitsemistani liikkeistä on melko ”isoja” ja niistä voidaan tarvittaessa tehdä hyvinkin raskaita. Seuraavassa osassa pohditaan liikkeitä hieman pienempiä lihasryhmiä varten.

Mieltymyksien maailma.


Seuraile sosiaalisessa mediassa! 🙂

Facebook: @aaroblogi

Instagram: @aarohuttunen

Snapchat: @aarouh

Bloglovin

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

2 vastausta artikkeliin “SUOSIKKILIIKKEET SALILLA (OSA 1.)”

  1. Moikka! Kiitos kivasta ja selventävästä postauksesta. Olen miettinyt jo pitkään, onko väliä kulmasoutua tehdessä onko ote myötä- vai vastaote? Sinulla näyttäisi olevan vastaote, niin rupesi kiinnostamaan minkä vuoksi olet valinnut näin? 🙂

    • Moi Josefiina! 🙂

      Hyvä kysymys! Itse käytän vastaotetta, koska saan sitä kautta paremman tuntuman selkään. Vastaote toisaalta kuormittaa enemmän hauista ja sitä kautta pystyy käyttämään myös raskaampia kuormia kyseisessä liikkeessä. Myötäote saattaa monella tuntua ikävältä ranteissa – tankoa vatsaa kohti vetäessä, kun ranteet joutuvat hieman ”epäedulliseen” asentoon.

      Käytän kuitenkin molempia otteita, vaikka vastaotteella tulee tehtyä huomattavasti useammin. Vaihtelu virkistää aina. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta