YRITIN KAIKKEA MAHDOLLISTA

Olen yrittänyt laihduttaa kymmeniä kertoja…
Olen yrittänyt kuntouttaa olkapäätäni jo vuoden verran…
Olen yrittänyt säästää rahaa…
Olen yrittänyt kehittää lihaskuntoani…
Olen yrittänyt jo aivan kaikkea!

Kaikkea? Todennäköisesti et ole.

reunalla

Naapurin Jackie kertoo sinulle yrittäneensä laihduttaa satoja kertoja ja kokeilleensa aivan kaikkea. Mutta miksei hän sitten ole laihtunut?  ”Satoja kertoja” — kuulostaa hyvin suurelta määrältä. Seuraava kysymys hänelle kuuluu näin: Nimeäisitkö kaikki 100 laihdutusyritystä? Äkkiä luku saattaa tippua alle kymmeneen. Alle viiteen. Ja kaikki näistä kerroista ovat toistaneet samaa menestyksetöntä kaavaa tai ehkä jopa kolmea erilaista. Epäonnistumisesta ollaan yksinkertaisesti tehty liioiteltu johtopäätös: ”Olen yrittänyt kaikkea.” ja vielä itse uskomme siihen.

Tähän asenteeseen tai ajatusmalliin voi törmätä usein erilaisissa tilanteissa, aivan kaikkialla. Esimerkiksi juuri laihduttaminen tai säästäminen ovat erinomaisia malliesimerkkejä. ”Olen yrittänyt” useita tai useita kymmeniä kertoa tehdä jotain, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun asia ei onnistukaan — pyyhe heitetään kehään ja kirjaimellisesti luovutetaan asian suhteen: ”Olen yrittänyt kaikkea ja niin monesti, että en varmasti ikinä tule onnistumaan.” Tällaisen ajatusmallin on jokainen varmasti jossain elämänsä vaiheessa kohdannut.

kivi

Kyseinen ajatusmalli on täysin tuhoon tuomittu. Kun uskottelemme itsellemme, että olemme yrittäneet jo kaikkea, niin kaivamme itseämme varten ainoastaan syvää kuoppaa. Oli kyse sitten mistä tahansa. Luovuttamisen ei pitäisi olla vaihtoehto, mikäli jotain haluamme saavuttaa.

Maailmassa on esimerkiksi tuhansia, ellei satoja tuhansia keinoja laihduttaa tai ansaita rahaa. Ja, jos joku todellakin väittää kokeilleensa niitä ”kaikkia niistä”, onnistumatta — asiaa voidaan vahvasti epäillä. Siinä tilanteessa on syytä laajentaa hieman ajatusmaailmaansa ja lähteä lähestymään asioita aivan toisenlaisesta näkökulmasta. Kun edellinen lähestymistapa ei jostain syystä tuottanut haluttua lopputulosta, on aika nousta luovuttajan kuopasta, jonka on itselleen omilla ajatuksillaan rakentanut.

vuorelle-kiipeaminen

Moni on todennäköisesti tavoitellut ennen sinua samoja asioita ja onnistunut niissä. Mikset sitten sinä voisi onnistua? Ehkä edellinen yritys kohdallasi ei onnistunut, mutta ei se varmasti onnistu yrittämättäkään. Keinoja on paljon, ne pitää vain löytää. Kaikki tavat eivät toimi jokaisella, mutta joku niistä väistämättä tulee vielä toimimaan, kunhan vain jatkat sinulle sopivan tavan etsimistä.

Yritä vielä!

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta