PELIRIIPPUVUUDESTA EROON — VIRTUAALIMAAILMA

Tämä päivitys on raskasta faktaa menneisyydestäni. Ja, vaikka olen pyöritellyt asiaa mielessäni satoja, ellen tuhansia kertoja sekä käsitellyt sen mielestäni hyvin järkevästi, niin sen syvällisempi ajatteleminen nostaa herkästi kyyneleet silmiin. Aiheena on peliriippuvuus.

Olen kirjoittanut aiheesta ensimmäisen kerran huhtikuussa 2015 ja maininnut siitä ohimennen myös myöhemmin. Kirjoitin aiemmin tekstissäni: Mitä blogimaailma on antanut?, että voisin käsitellä aihetta uudelleen, jos sitä minulta pyydetään. Sitä pyydettiin heti. Tässä rehellinen tarinani peliriippuvuudestani…

macbook-yolla

Peliriippuvuuteni.
Muistan lapsuudessani pelanneeni kaikkia pelikonsoleita. Nintendo 64 ja Playstation 1 ovat minulle hyvin tuttuja. Super Mario ja Crash Bandicoot olivat mukavaa ajanvietettä. Pidin heti virtuaalihahmojen tarjoamasta viihteestä ja siitä, kuinka niitä pystyi pelaamaan kaverien kanssa. Sen aikaiset pelit eivät kuitenkaan olleet mitään grafiikalla juhlimista, eikä peleistä pystytty tekniikan puolesta vielä tekemään kovin moniulotteisia. Pelit saivat silloin aikaan vain hetkellisen huuman.

Konsolipelaaminen ei siis tehnyt minuun sen suurempaa vaikutusta, mutta sitten tulivat tietokonepelit ja internet. Ensin tietokoneella pelaaminen oli aivan harmitonta, yksinkertaisten pelien pelaamista (liiku nuolinäppäimillä ja ammu hiiren vasemmasta korvasta). Tekniikan kehittyessä pelaaminen siirtyi internetiin. Keksittiin massiivisia verkkopelejä, joita pelasi jopa miljoonia pelaajia ympäri maailmaa. Käytin jo aiemmin suhteellisen paljon aikaa tietokoneen edessä istumiseen, koska ujolle, pienen paikkakunnan kasvatille se oli helppo ja mielenkiintoinen tapa viettää vapaa-aikaa.

Pelit ovat kiinnostaneet minua aina jossain määrin. Kaikista eniten minua kuitenkin viehättivät rooli- ja seikkailupelit, joissa maailma annettiin kirjaimellisesti käsiisi ja pystyit tekemään lähes mitä tahansa. Niissä sinulle ei annettu mitään tiettyä toimintakaavaa — ”Selviydy checkpointilta toiselle ja hypi laatikoiden yli.” Tylsää. Vapaa pelimaailma pystyi luomaan mahtavan vapauden tunteen. Se oli minulle kaikista merkittävin ja hyvin koukuttava tekijä.

shakkilauta

2004 Blizzard Entertainment julkaisi ensimmäisen osan kaikille tutusta World of Warcraftista (WoW), joka on kuukausimaksullinen verkkoroolipeli. Olin tähän aikaan 12-vuotias ja peli löysi jotain kautta tiensä elämääni. Sitten tätä poikaa vietiin ja kovaa. Aloitin pelaamisen heti julkaisun jälkeen. En osannut aluksi englantia, mutta se ei pelikokemusta haitannut. Azerothin maailma veti minut mukaansa äärettömän nopeasti. Seikkailu, omien valintojen merkitys, valta ja itsensä kehittäminen lumosivat mieleni.

Virtuaalimaailma vei koko ajan enemmän aikaani. Aloitin aikaisin aamulla ja pelasin iltamyöhään. Vuorokaudessa pystyi helposti pelaamaan 12 – 15 tuntia. Nukkumaan mennessä mielessä oli vain se, että mitä tehtäviä teen aamulla virtuaalihahmoillani. Olin koukussa. Olin ärtynyt, jos jostain syystä en pystynyt pelaamaan. Koulu tietenkin väistämättä kärsi siinä ohessa, vaikka keskiarvoni yläasteelta päästessä oli 8,5. Tiedä vain mitä se olisi ollut, jos olisin yhtään keskittynyt koulunkäyntiin…

Vaikka en luonteeltani ole erityisen kilpailuhenkinen niin halusin olla tässä pelissä paras. Ja todellakin voin sanoa olleeni hyvä, pelasin erittäin paljon ja ainoa tavoite ole kehittyä pelaajana. Se oli samalla suurta nautintoa, mutta samalla työtä, koska mietin koulupäivät sitä, kuinka voisin kehittyä pelatessani paremmaksi: ”Missä näppäimessä teleportti olisi kaikkein toimivin ja kuinka saisin Critical % optimaalisimmalle tasolle.” Pelasin Suomen Top-3 killoissa (eli käyttäjäryhmissä). He olivat minulle perhe, vaikka en koskaan tuntenut ketään kuin nimimerkiltä. Olin taitava, olin rikas, minulla oli vaikutusvaltaa ja vapautta. Mitä muuta voi toivoa? Ei siis ole mikään ihme, että viihdyin virtuaalimaailmassa paremmin kuin hyvin.

tunnelmavalot

Minua kiusattiin koulussa paljon pelaamisestani: ”Aaro lentelee vain kaikki päivät lentävillä leijonilla.” Tottahan se oli ja valehtelematta olisin siihen aikaan mieluummin lennellyt niillä leijonilla kuin ollut koulussa. Olin virtuaalimaailmassa varmasti monella tapaa parempi kuin niin sanotussa oikeassa elämässä. Mikä on jälkeenpäin mietittynä todella raadollista, mutta se oli todellisuutta.

Vanhemmat eivät tienneet siitä kuinka paljon oikeasti pelasin. Olen aina viihtynyt suljettujen ovien sisäpuolella tekemässä omia juttujani. Joskus piirtelin huomattavasti, luin ja leikin. Pelasin salaa ja pelasin erittäin paljon. Pelasin yöllä muiden nukkuessa, pelasin aamulla ennen kuin muut heräsivät. He eivät olisi voineet mitenkään tehdä asialle mitään. Keinoja on miljoonia kuinka peitellä asioita…

Pelasin World of Warcraftia noin viiden vuoden ajan. Yhteensä pelattuja tunteja on varmasti yli vuoden verran, jos se edes riittää. Sopii taas hetki miettiä, että mitä muuta sillä vuodella ja ajalla olisi voinutkaan tehdä. Se vain on realiteettia. En voi muuttaa menneisyyttä, enkä edes enää tiedä haluaisinko, koska opin kuitenkin niin valtavasti ja nautin todella siitä matkasta. En kadu mitään.

tietokoneet

Miten loppujen lopuksi pääsin peliriippuvuudesta eroon?
Harva riippuvainen kokee riippuvuutensa ongelmaksi. Ei se sitä ollut minullekaan. Pelaaminen oli siihen aikaan paras tapa viettää aikaa. Kerroin piirtäneeni paljon, erityisesti piirsin lihaksikkaita ihmishahmoja. Niitä esiintyi myös virtuaalimaailman joka kolkassa. Ihastuin lihaksikkuuteen siinä määrin, että halusin sellaiset myös kovasti itselleni. Löysin pitkän harkinnan jälkeen itseni kuntosalilta ja innostuin siitä harrastuksesta heti. En tiennyt mitä olin tekemässä, mutta itsenäisyys ja valinnanvapaus houkuttivat minua myös tässä harrastuksessa. Samalla kiinnostuin kamppailulajeista ja aloin harrastamaan potkunyrkkeilyä. Se oli lopun alkua.

Kuntosali ja kamppailulajit alkoivat kulkea käsikädessä, eikä pelaamiselle jäänyt enää niin paljon aikaa, vaikka edelleen pelasin niin paljon kuin pystyin. Itseasiassa liikunta teki minusta entistä paremman pelaajan, refleksini paranivat ja vireystilani kasvoi. Mutta uudet intressit söivät aikaa pelaamiselta, mikä oli kaikin puolin hyvä asia.

shakki-mustat

Halusin kehittää lihaksistoani sekä kamppailutaitojani ja ne ottivat kokoajan enemmän roolia elämässäni. Olin löytänyt uuden intohimon ja elämäntavan, liikunnan. Olin ollut virtuaalimaailman huipulla jo muutaman vuoden. Omistin jokaisen hahmoluokan mitä pelillä oli tarjottavana ja muistin todennäköisesti kaikki Azerothin maanosat ulkoa. Se maailma alkoi vähitellen toistamaan itseään ja tietoisesti tajusin, etten voi saavuttaa sen suhteen enää paljoa. Mutta olin kuitenkin tehnyt sitä niin kauan, että se oli muuttunut tavaksi. Lähes kaikki ystäväni olivat osallisena pelimaailmaa ja sitä kautta hoidin edelleen suuren osan sosialisoitumisestani.

Liikunta kuitenkin toi myös elämääni uusia ihmisiä, jotka eivät liittyneet mitenkään pelaamiseen. Meillä oli aivan eri puheenaiheet ja se oli myös yksi suuri askel pois päin addiktiostani. Sain muuta puhuttavaa. Sain muuta tekemistä.

Pelaamiseni väheni koko ajan ja liikuin enemmän. Maailmankatsomukseni muuttui sen verran, että päätin kokeilla olla ilman WoWia, annoin peliajan kulua loppuun, enkä enää päässyt tunnuksilleni. Huomasin kaipaavani virtuaalimaailmaa lähes joka päivä. Pidin kuitenkin pitkän tauon tästä pelistä (6 kk), mutta sitten taas ostin lisää peliaikaa. Palasin siihen mistä lähdin. Se ei kuitenkaan enää pystynyt tarjoamaan sitä, mitä joskus siltä sain. Samat kaavat sekä samat kuviot toistuivat uudelleen ja uudelleen. Lopetin nopeasti uudestaan. Paluu entiseen oli kuin viimeinen piste tarinalle. Se kirjan sivu oli viimein nähty kunnolla. Muistan sen tarinan hyvin, enkä enää halua olla osallisena siinä.

pelihiiri

WoWin tilalle tuli muita roolipelejä, mutta mikään ei pystynyt enää tarjoamaan samanlaista viehätystä kuin se pystyi. Peli oli tehty niin hyvin, että sen kanssa on hyvin vaikea lähteä kamppailemaan. Ja olen edelleen sitä mieltä, että se on maailman paras peli. Hyvä, että käytin aikani ennemmin sen parissa kuin autopelejä pelaamalla.

Kuntosalin mukana tuli ajatus jakaa omia kokemuksiaan liikunnasta. Päätin perustaa blogin, joka käsittelee terveellisiä elämäntapoja. Se oli lopullinen kuolinisku pelaamiselle. Aikani ei enää riittänyt sellaiseen tavoitteelliseen pelaamiseen kuin olisin halunnut. Halusinhan olla paras, mutta tällä efortilla en siihen pystynyt, koska halusin myös monipuolisesti perehtyä kuntosali- sekä blogimaailmaan. Keskityin niihin ja pelit jäivät kauas taka-alalle. Uudet harrastukset toivat elämääni samat piirteet kuin pelaaminen, mutta nyt olin itse pääosassa, virtuaalihahmon sijasta. Puin omat seikkailuni sanoiksi ja pystyin hallitsemaan blogiani juuri niin kuin halusin. Se toi vapautta, jota pelaamiselta sain.

pelikone

En koskaan ole puhunut ammattilaisella peliriippuvuudestani. En koskaan ole puhunut edes vanhemmilleni tai ystävilleni peliriippuvuudesta. Se on asia, jonka olen käsitellyt yksin itseni kanssa. Asia jonka purin lopulta myös blogini kautta muille ja se tuntui todella hyvältä, kun sain riippuvuuden puettua sanoiksi. Kukaan ei ole koskaan ottanut asiaa kanssani puheeksi, vaikka moni nykyään menneisyydestäni tietää. Menneisyyttäni ei pysty lukemaan kasvoiltani. Menneisyys sattui ja sattuu edelleen, mutta se on käsitelty. Eikä siihen enää ole paluuta. Virtuaalimaailman vankeudesta pois pääseminen oli useita vuosia kestävä prosessi.

Askel parempaan suuntaan alkoi yksinkertaisesti uuden mielenkiinnon kohteen myötä, joka antoi muuta ajateltavaa. Minulla se asia sattui olemaan liikunta, mutta yhtä hyvin se voi olla aivan mikä tahansa muukin. Oli se sitten esimerkiksi joku ihminen tai lukeminen, niin sillä ei ole mitään väliä. Pienet säännölliset ajatukset voivat lopulta muuttaa koko maailmankuvan…

tarpeelliset-valineet

Peliriippuvuus vaikuttaa edelleen tänäkin päivänä
Riippuvuus tuskin ikinä päästää täysin otettaan minusta. En ole yli kahteen vuoteen pelannut mitään konsolipeliä tai tietokonepeliä, mutta silti välillä kaihoisasti muistelen aikoja, kun vielä pelasin. Välillä näen myös unia pelaamisesta. Pelaaminen on minulle tavallaan edelleen houkuttava ajatus ja kiusaus. Haluaisin, mutta en silti kuitenkaan haluaisi.

Puhun mielelläni pelaamisesta, varsinkin niistä peleistä, joita olen pelannut ja joissa olin hyvä. Mutta kerron myös, etten ikinä palaa entiseen, ellen saa vuorokauteen 48 tuntia lisää aikaa. Tai ellen sitten vanhana halua taas löytää sille aikaa.

Minua ei voisi rehellisesti vähempää kiinnostaa konsoleilla jääkiekon tai jalkapallon pelaaminen, en halua tehdä sitä edes huvikseni. En halua viettää aikaani katsoen joidenkin pelaavan FIFAa, se on viimeinen asia jota haluan tehdä.

Huomaan kuitenkin nykyään pystyväni rentoutumaan, jos katson jonkun pelaavan entisiä pelejäni kuten WoWia, en kuitenkaan haluaisi itse hypätä näppäimistön ääreen. Koska, jos pelaisin, sen pitäisi olla tavoitteellista. Ajatus siitä on lähestulkoon vastenmielinen, mutta myös edelleen houkuttava. Olen pelaamiseni pelannut, ainakin toistaiseksi.

Played 478 days 18 hours 55 minutes.

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

6 vastausta artikkeliin “PELIRIIPPUVUUDESTA EROON — VIRTUAALIMAAILMA”

  1. Hienoa, että kirjoitit näin vaikeasta/ vaikeasti ymmärrettävästä aiheesta näin rehellisesti ja vain toteamalla, että tällainenkin riippuvuus on.
    Olen 24-vuotiaan pojan äiti. Poikani on peliriippuvainen vaikka on hänellä muutakin elämää. Huolissani vain seuraan hänen elämäänsä koska hänellä ei tunnu olevan mitään paloa muun elämänsä kehittämiseen kuin pelaamisen. Hän aivan kuin herää eloon kun pelaamisesta aletaan puhumaan.
    Voisin sanoa hänen olleen peliriippuvainen jo noin kahdeksan vuotta. Lapsena ja nuorena hänen elämänsä täytti jääkiekko ja koulu. Koulun vaatimustason edetessä oli pakko jättää jääkiekko hieman vähemmälle ja siirtyä pelaamaan harrastejoukkueeseen. Silloin tuli nämä tietokonepelit warcraftit sun muut.
    Tällä hetkellä opiskelut ovat loppusuoralla. Tekee samalla töitä ja asuu tyttöystävänsä kanssa. Eli ei jäänyt peräkammarin pojaksi vaikka sitä pelkäsin. Mutta tuo pelaaminen on sitä luokkaa, että töistä/koulusta kun menee kotiin niin nukkuu, että jaksaa taas pelata yötä myöten. Jääkiekko on jäänyt. Satunnaisesti saattaa käydä pelaamassa pari kertaa kuussa mutta muuten ei harrasta muuta liikuntaa.
    Jos on lomalla niin silloin pelaa yöt ja nukkuu päivät. Pelkään myös sitä, että kuinka hänen suhteensa kestää tällaisen elämän. Muutoin poikani on sosiaalinen ja erittäin pidetty kaverina vaikka hän ei paljon ystäviä tapailekaan. Ja jos tapailee niin tapaamiset ovat peli-iltoja.
    Vaan eihän tälle tilanteelle vanhemmat mitään voi. Sivusta vain seurataan miten tilanne etenee. Vaan hienoa kun otit tämän kipeän asian esille. Kiitos!

    • Terve,

      Kiitos paljon erinomaisesta kommentista!

      Nykymaailmassa pelaaminen on vain kasvava ongelma. Kaikki teknologisoituu ja pelit kehittyvät entistä paremmiksi. Ne ovat jo nyt äärimmäisen aidon tuntuisia, näyttäviä ja voivat tarjota ”parhaimmassa” tapauksessa pelaajalleen lähes kaiken, mitä ”oikea maailma” tarjoaa. Pian saattaa olla todella vaikea lähteä vetämään viivaa näiden kahden asian väliin, mutta se on jokaisen oma asia mitä siitä ajattelee.

      Ja tosiaan tuon ikäisen pojan pelaamiseen on lähes mahdoton puuttua. Mahdollisesti aivan turha edes yrittää puuttua ja lähteä sitä kautta välejä kiristämään. Hänen on itse tajuttava tämä ongelma ja lähteä asialle tekemään jotain tai sitten tyttöystävän toiminta alkaa vaikuttaa siihen. Kuka tietää.

      Äitien tehtävä on aina huolehtia lapsistaan, mutta tässä ei nyt auta kuin ajatella positiivisesti! 🙂 On paljon huonompiakin tapoja viettää aikaa kuin konsoleilla tai tietokoneella pelaaminen. Vasta Pokemon Go näytti sen, että pelaamisella voidaan saada ihmiset liikkeelle ja sosialisoitumaan toistensa kanssa ihan ihmiskontaktin kautta.

      Pelaamisesta voi myös nykypäivänä saada ammatin, ammatin jossa liikkuu todella suuret rahat. Pelaaminen lasketaan jo urheiluksi. Pelien kautta voi oppia älyttömän paljon uusia asioita ja se on palkitseva harrastus. Tietysti olisi syytä miettiä asiaa aina terveyden näkökulmasta!

      Sitä sopii miettiä onko kahdeksan tunnin näyttöpäätetyö sen järkevämpää kuin itse pelaaminen.
      Ei se ainakaan sen terveellisempää ole ja harvemmin mukavampaa.

      Riippuvuus on kuitenkin aina riippuvuus ja se on negatiivinen mielleyhtymä.

    • Kiitos kannanotostasi. Ihan mieltä lämmitti kuinka osaat suhtautua asiaan kiihkottomasti, vain todeten, että näin on. Näinhän se on. Eli ei asiaan sivulliset voi paljon vaikuttaa. Toivon mukaan asioiden tärkeysjärjestys selkiytyy viimeistään siihen mennessä jos lapsia siunaantuu poikani perheeseen.
      Poikani opiskelut myös liittyvät tietotekniikkaan ja on viittä vaille valmis opiskeluissaan. Eli jos saa alalta työn itselleen niin on kirjaimellisesti naimisissa tietokoneen kanssa. Tälläkin hetkellä työ mitä hän tekee on tietokoneella tehtävää. Sitä pelkään eniten, että terveys alkaa reistaamaan vaikka paino-ongelmia hänellä ei ole vielä ollut.
      Aika näyttää miten hänen päänsä ja kroppansa kestää. Niin kuin totesit, että riippuvuus ei ole hyvästä ja jossain vaiheessa homma voi kosahtaa käsiin. Toivotaan, että jotenkin tämä riippuvuus ratkeaa positiivisesti.

    • Tosiaan aika näyttää mitä tulevan pitää. Turha asiaa on vatvoa sen enempää, kun siihen ei pysty itse vaikuttamaan. Varmasti jossain vaiheessa tulee jokin pakottavampi tarve kuin pelaaminen (lapset / ehkä terveys), joka menee sitten etusijalle. Ei riippuvaisuudessa hetkessä kuitenkaan pääse eroon, joten eihän sitä tiedä vaikka näyttöpäätetyössä saisi ihan tarpeekseen siitä istumisesta ja kaikki purkautuisi sitä kautta.

  2. Olipa todella mielenkiintoinen ja laadukkaasti kirjoitettu teksti kaiken tän kevyen fitnesshutun seassa, kiitos! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta