NORDIC FITNESS EXPO (NFE2016)

Sis.  Mainoslinkin*

Olin tänä vuonna Nordic Fitness Expoilla kaksi päivää, lauantain ja sunnuntain. Roolini muuttui hieman edellisvuosista, koska kaulassani roikkui tällä kertaa ”näytteilleasettaja” -kortti. En ollut liikkeellä ainoastaan kiertelemässä ympyrää ja keräämässä ilmaisnäytteitä tai ihmettelemässä sitä, kuinka pieneen ihmiskehoon voidaan pakata sellainen määrä lihaa. Tehtävänäni oli edustaa uutta brändiä nimeltä RÄÄKKI.

Näytteilleasettaja kortti toi tapahtumaan hieman erilaisen perspektiivin viimevuotiseen verrattuna. Olin siellä tällä kertaa töissä. Minulla ei sinänsä ollut mitään velvoitteita. Koin, että minulla oli enemmän annettavaa messualueella kävelevänä, korkeana mainoskylttinä, kuin itse ständillä. Joten tein niin ja nautin siitä erittäin paljon! Jaoin noin 200 flaijeria, juttelin ihmisille ja yritin kuvata mahdollisimman paljon.

raakki-standi-numero-29

Oli hauska huomata kuinka ihmiset antoivat tilaa, kun kaulassa roikkui näytteilleasettaja kortti ja kädessä oli videokamera. Kaikki väistivät kameran linssiä, vaikkei kamera edes ollut päällä kuin korkeintaan 5 % ajasta. Kukaan ei halunnut päätyä videolle. Enkä sitä ihmettele yhtään. Mutta siinäpä on joka tapauksessa hyvä keino saada liikkumatilaa messuilla — osoittele kameralla (mitä isompi, sen parempi). Kukaan ei varmasti tule sanomaan kameran käytöstä mitään, vaikka katsoisivat epäillen.

Loppujen lopuksi en hirveästi kuvamateriaalia mielestäni saanut, vaikka lähes koko ajan videokamera kädessäni olikin. Myös kännykällä dokumentoin Snapchattiin kaikesta mitä keksin (nimimerkki: AAROUH). En ole vielä tottunut suoltamaan asioita videoiden muodossa, joten unohdin kameran käytön välillä. Ympärillä oli niin paljon mielenkiinnon kohteita, että niiden kokeminen oli ensisijaista ja kuvaaminen tuli vasta sen jälkeen.

raakki-ihmispaljous

Ostin lauantaille lipun kilpailualueelle, mutten sitä liiemmin hyödyntänyt. Kävin katsomassa vain muutaman sarjan: Classic Bodybuilding (CBB) alle ja tasan 178 cm, sekä yli 178 cm sarjat. Ja jonkin naisten sarjoista. Ennen Expoja odotin kovasti näkeväni kehonrakennuksen raskaan sarjan, mutta ne jäivät näkemättä. Viihdyin messupuolella niin hyvin ja katsomossa istuessa tuli tunne, että pitäisi olla jossain muualla, vaikkei minulla ollut mitään velvoitteita ollutkaan.

Olisi siellä tottakai hieman kauemmin voinut viettää aikaa, kun kerran lipun osti. On aina mukavaa istua katsomossa taputtamassa kilpailijoille, kannustamassa suosikkejaan ja analysoimassa ihmisvartaloita. Kisojen aikana soi hyvä musiikki ja parhaimmat vapaaohjelmat onnistuvat välillä saamaan kylmät väreet aikaan.

nfe2016-cbb-178-cm-esittely

nfe2016-cbb-178-cm-reisi-ja-vatsat

Tänä vuonna uskalsin ottaa ”julkkiksiin” huomattavasti enemmän kontaktia kuin edellisinä vuosina: Fitnesstukun ständillä sain kuvat Mika ”Giant Killer” Nyyssölän sekä sellaisen pienen kaverin kanssa kuin Hafþór Júlíus Björnsson a.k.a The Mountain, joka on 206 cm pitkä ja painaa noin 180 kg. Hänen vieressään tuli tosiaan sellainen olo, että vähintäänkin muutaman vuoden kestävälle massakaudelle olisi tarvetta.

Leaderin pisteellä edusti Makwan ”Mr. Finland” Amirkhani. Fastin paidassa puolestaan kulki Mikko ”Mr. O.” Ovaskainen — ei auta kuin ihailla hänen tupliaan. Ei käynyt mielessäkään heittää samaa poseerausta hänen vieressään, aivan naurettavaltahan se olisi näyttänyt (hauis hänellä 3 kertaa isompi?). Renne Korppila ilmeisesti edusti ihan itseään ja oli aivan pakko mennä vähän haastattelemaan häntä, koska on mahtavaa välillä nähdä Suomen body scenessä myös oman pituisiani ihmisiä (1 cm lyhyempi kuin minä). Erityiskiitokset Rennelle mukavasta juttutuokiosta!

Monet henkilöistä näin ensimmäistä kertaa livenä ja silloin tilaisuuteen on ehdottomasti tartuttava. Ihmisiähän hekin vain ovat ja kaikki joille henkilökohtaisesti puhuin olivat aivan mahtavia sekä täysillä mukana, mikäli kuvan heidän kanssaan halusi napata.

nfe2016-fanikuvat

mr-o-tuplat

Juttelin sekä tutustuin myös monen muun mielenkiintoisen henkilön kanssa, mutta ei kaikkien kanssa tarvitse silti kuvaa ottaa. Esimerkiksi TIKIS -sivustolla vaikuttavien ihmisten kanssa tuli keskusteltua paljon. Ihmisestä pystyy saamaan niin paljon enemmän irti livenä kuin ainoastaan sosiaalisen median kautta. Suosittelen nykäisemään hihasta ihmisiä, jotka vähääkään kiinnostavat. Varsinkin messuilla niin kuuluu tehdä, koska sitä vartenhan siellä ollaan. (Tähän väliin sopii kertoa motivoivasta TIKIS -Treenihaastekirjasta*, jonka voit hankkia kampanjahintaan 23.10.2016 mennessä.)

En keräämällä kerännyt messuilta ilmaisnäytteitä, mutta aina välillä jotain matkaan tarttui. Jonottamisen jätin muille ja kierroksillani hyödynsin niitä ständejä, joissa tilaa sillä hetkellä sattui olemaan. Kaikkia mahdollisia juomia todennäköisesti maistoin, mutta esimerkiksi yhteenkään proteiinipatukkaan en koskenut. Ne eivät vain maistu.

Tapahtuma oli mielestäni erinomainen myös tänä vuonna ja viihdyin siellä paremmin kuin hyvin. Meillä oli äärimmäisen hyvä ryhmähenki omalla ständillämme (kuvassa vain murto-osa porukasta), mielenkiintoa uutta brändiä kohtaan riitti paljon ja kaikilla oli hauskaa. Iso kiitos messuista kaikille vanhoille sekä uusille tuttavuuksille!

raakki-familia

Seuraavia Expoja odotellessa!

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta