KUN ÄITI EI SANO ENÄÄ: ”OTA LISÄÄ RUOKAA.”

Varmasti lähes jokaiselle tuttu lause vanhempien tai isovanhempien suusta on: ”Ota lisää ruokaa.” Välillä saatetaan jopa tuoda uusi annos lupaa kysymättä. Tämähän on parasta mitä kuntosaliharrastaja voi vain toivoa! Aina täytyy santsata, jos siihen annetaan lupa tai suorastaan pakotetaan. Ravinnon kautta lihakset saavat tärkeitä rakennusaineita tullakseen vahvemmiksi ja isommiksi. Jokainenhan tämän jo ennestään tiedostaa.

Kuulun niihin lapsiin, joille usein tarjottiin lisää ruokaa ja viimeiset perunat kaadettiin armoa antamatta lautaselleni. Kumpa vain olisin tajunnut silloin syödä, kun oikeasti kunnollista kotiruokaa oli tarjolla, paljon. Mutta koska koskaan en ole omistanut hyvää ruokahalua ja olen todennäköisesti maailman hitain syöjä, niin en osannut sitä mahdollisuutta aikoinaan hyödyntää. Jos vain voisin palata ajassa taaksepäin, palaisin treenivuosieni alkuvaiheisiin ja alkaisin syömään tosissani.

Korean Food

En kuitenkaan voi saada sellaista mahdollisuutta. Olen harmikseni jo kasvanut siitä muotista yli milloin ruoka tehtiin valmiiksi, kannettiin pöytään ja tuotiin vielä varmuuden vuoksi lisää, ettei vahingossakaan jäisi nälkä. (Harrastit sitten mitä lajia tahansa niin vanhempien luona asuminen kannattaa käyttää hyödyksi, etenkin ruokailun suhteen. Ja nyt puhuu kokemuksen syvä rintaääni.)

Kerron erään esimerkki kohtauksen joka liittyy ruokailuun. Esimerkki on tapahtunut kuluneen vuoden sisällä minun ja rakkaan äitini välillä. Tätä kautta pystyn tuomaan vähän perspektiiviä asioihin ja tapaus on mielestäni melko huvittava. Anteeksi äiti:

Äiti — Keitin paljon perunoita, niistä riittää varmasti usealle aterialle!
(Kävelen paikalle ja katsastan tilanteen. Huomaan heti paljaalla silmällä ettei niistä riitä minulle edes yhteen annokseen.)
Minä — Ikävä kyllä tuossa määrässä ei ole edes yhtä annosta minulle.
Äiti — Paljonko oikein syöt?! Ei kukaan voi tuollaista määrää perunoita kerralla syödä.
(Haen ruokavaa’an ja punnitsen perunat. Ne painavat yhteensä 330 grammaa.)
Minä — Syön yhdellä aterialla 400 grammaa perunaa ja tästä ei tosiaan riitä edes yhteen annokseen. Sanoinhan.
(Äiti ei vieläkään uskonut, että oikeasti aion syödä ne kaikki. Kompensoin lopulta uhkaavalta näyttävää aterian hiilihydraattivajetta leivällä ja söin kaiken.)

HUOM! Tapahtuma oli molemmin puolin humoristinen.

Sushi
Buffeteissa sentään saa olla rauhassa ja syödä juuri sen verran kuin mieli tekee.

Ajat muuttuvat. Enää en ole se lapsi jolle tuli välillä ruokaillessa raja vastaan: ”En jaksa.” Kuitenkin voisi olla mahdollista, että olisin vielä se lapsi, jos olisin valinnut niin… Valitsin toisin. Itselleni riittävä ravinnon määrä voi olla itsestäänselvyys ja vaikka muutokset omassa kehossa näyttävät tapahtuvan hitaammin kuin maapallo kiertää kerran auringon ympäri — ulkopuolisen silmin muutokset minussa itsessäni voivat näyttääkin täysin päinvastaisilta.

Muistakaa syödä tarpeeksi. Ja kiittää äitiä.

UUDEN SALIN LUOMAT PAINEET

Astut ensimmäistä kertaa uudelle salille. Ympärillä on toinen toistaan kovemmassa ja isommassa kunnossa olevia ihmisiä. Heitä on kymmeniä ja taas kymmeniä. Suuntaat pukuhuoneita kohti, silmäillen samalla salilla tapahtuvaa toimintaa — saat matkallasi muutaman kysyvän katseen: ”Kuka sinä olet..?”. Jännitystasot nousevat asteen korkeammalle ja paineet alkavat kasaantumaan niskaasi. Et tunne sieltä ketään, eikä kukaan tervehdi sinua. Tunnet kuinka arvioivat katseet nauliintuvat selkääsi ja ne skannaavat olemustasi aina varpaista, viimeiseen hiuskarvaan asti.

Olet saattanut aikaisemmin käydä lukuisilla kuntosaleilla ja treenivuosiakin voi olla takana useita, mutta silti takaraivossa jyskyttää tunne ettet kuulu tänne. Et tunne salin laitteistoa. Et tiedä mistä mikäkin löytyy. Ja edelleen painostavia katseita nousee sinua kohti, kun kävelet ohi. Ne odottavat ensimmäistä siirtoasi. Olet vieraalla maaperällä ja silloin ensimmäinen siirto on tärkeä. Se määrittelee mihin suuntaan ihmiset alkavat asenteitaan sinua kohtaan rakentaa…

Epävarmuus valtaa vähitellen koko kehon. Se voi lamaannuttaa ja lannistaa.

Dark Gym 2

Ajattelet liikaa — Pysähdy.

Edellä oleva tarina on yhdistelmä omia hieman kärjistettyjä kokemuksiani. Ne kuitenkin saattavat osiltaan olla jollekin toiselle nykyhetkeä. Sillä ei ole väliä oletko aloittelija tai aktiiviharrastaja. Kyseisiä tunteita voi joka tapauksessa välillä joutua kokemaan ja käymään läpi.

Tilanteessa on syytä pysähtyä miettimään hetkeksi. Pelkkä painostava katse ei vielä tarkoita yhtään mitään. Katseella kukaan ei voi sinua satuttaa. Ellet sitten päästä mielikuvitustasi valloilleen ja toimi niinkuin aikaisemmassa esimerkissä — annoit ajatuksillesi vallan ja niistä muodostui ongelma ennen kuin mitään oikeasti edes on tapahtunut. Eli ajattelit liikaa, se harvemmin tuottaa mitään hyvää. Päinvastoin.

Dark Gym 1

Uusi ympäristö voi tietysti olla painostava ensi alkuun. Loppujen lopuksi on kuitenkin vain itsestäsi kiinni kuinka asiat koet. Tietenkin tuntemattomat ihmiset saattavat katsoa sinua ensiksi arvioiden, mahdollisesti ennakkoluuloisesti. Eiväthän he sinua tunne ja jonkinlainen ennakkokäsitys on aina mieleen piirrettävä. Harvemmin kuitenkaan kuulet kenenkään ääneen mitään sanovan, vaikka katse olisi miten arvioiva.

Tässä kaikkein hienointa on se, että pystyt itse vaikuttamaan katselijoiden mieleen piirtyneisiin kuviin. Voit maalata ne uuteen uskoon, esimerkiksi katsomalla suoraan silmiin, hymyilemällä ja jopa yllättää heidät tervehtimällä (sitä ei suomalaiset osaa tuntemattomalta odottaa). Voilà! Tai sitten vain annat asian olla, käsitykset kyllä muodostuvat omalla painollaan. It’s up to you…

Kuulemattomista ajatuksista on turha tehdä itselleen ongelmaa.

Ihmisten ajatuksia on mahdoton lukea.