MISTÄ KAIKKI ALKOI NOIN 6 VUOTTA SITTEN

Kävin tekemässä nostalgisen fiilistely treenin salilla, josta kaikki alkoi aikoja sitten. Viimeksi olen käynyt samaisella salilla kolme vuotta takaperin. Halusin nähdä onko mikään siellä muuttunut ja miltä peilikuva nykyään näyttää siitä peilistä jonka edessä tein ensimmäiset hauiskääntöni ja penkkipunnerukseni.

Me vs Myself

Ilokseni löysin kaikki samat laitteet, joilla tekniikoita olen aikoinaan yrittänyt opetella. Muistoja nousi mieleen. Kohtasin myös samoja tuttuja naamoja, ketkä jo treenasivat siellä, kun minäkin salikortin sinne omistin. Eräs mies kertoi käyneensä salilla 34 vuotta ja se on mielestäni erittäin kunnioitettava suoritus. Se, jos joku nostaa motivaatiotasoja. Tulee tunne, että enhän ole vielä kerennyt edes aloittaa ja tottahan se on… Hän on käynyt salilla yli 10 vuotta pidempään kuin olen edes elänyt. Sitä on vaikea käsittää. Aion pyrkiä samaan ja pistää paremmaksi, jos vain mitenkään mahdollista.

Kun miettii miten paljon olen saanut tältä harrastukselta jo tämän saliurani aikana, niin kuinka paljon pystyn saavuttamaan 34:ssä vuodessa. Vetää hiljaiseksi. Toiselle vain harrastus ja toiselle kokonainen elämäntapa.

Käsipainoon tarttuessani, nostaessani katseen kohti peiliä, tunsin syvää kiitollisuutta ja hämmennystä. Kuinka erilaiseen tilanteeseen voikaan muutamassa vuodessa päästä. Peilikuva on muuttunut niin paljo fyysisesti sekä psyykkisesti, ettei sitä pysty edes ymmärtämään. Viiden kilon käsipaino on muuttunut 20 kg käsipainoon, vaa’an lukemat näyttävät + 40 kiloa ja ajatusmalli on tehnyt kymmenen volttia siinä ajassa. Epäilykset itseään kohtaan ovat hautautuneet yksitellen ja rajoja on rikottu. Pohjalta lähdettiin ja tässä sitä nyt ollaan. Eteenpäin mennään.

Old School, Weights

Old School, Gym

Old School, Kyykky

Samat kuluneet käsipainot toivottivat tervetulleeksi. Samat likaiset levypainot odottivat seuraavaa sarjaa rauhallisesti. Salilla oli edelleen samanlainen yleinen tekemisen tunnelma kuin aina, vaikka sali oli lähes tyhjä. Vanhat laitteet ja kuluneet painot saivat aikaan mielentilan: ”Nyt on aika tehdä kaikki ja vielä vähän enemmän.”: Ei kullattuja TechnoGymin laitteita vaan kuluneet nahkaiset selkänojat ja haalistuneet metallipinnat.

Kuluneita laitteiden päällystyksiä ei oltu vaihdettu tai kuluneita pintoja maalattu. Korkeintaan kriittisiä pehmusteita oltiin parsittu kasaan teipin voimin. Edellä mainittuja yksityiskohtia yhdisteltäessä keskenään, saadaan aikaan sellainen sali jossa on oikeasti asennetta. Mahtava kellarisali. Aina ei todellakaan tarvita hienoimpia välineitä ja tiloja erinomaisiin treeneihin. Päinvastoin.

Old School, Jalkaprässi

Old School, Reidenojennus

Aloittamisajoilta ei löydy yhtä ainutta kuvaa salin puolelta. Mikä on toisaalta harmi, koska nyt ei ole paljon vertailukohteita, mutta toisaalta taas äärimmäisen hyvä. Sehän tarkoittaa ainoastaan sitä, että silloin on keskitytty siihen mikä on tärkeintä. Eli itsensä kehittämiseen. Ei käytetty turhaan aikaa kännykän kanssa pelaamiseen vaan odotettiin rauhassa sitä, että kellon sekuntiviisari näyttää sarjojen välisen tauon loppumista. Vaikken silloin tiennytkään mitä olin tekemässä niin on positiivista, ettei ollut kunnollisia älypuhelimia pilaamassa sitä vähääkin.

GymSelfie

Jokainen aloittaa jostain ja silloin on ainoastaan yksi suunta. Eteenpäin.

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

2 vastausta artikkeliin “MISTÄ KAIKKI ALKOI NOIN 6 VUOTTA SITTEN”

  1. Hyvä kirjoitus ja upeaa kehitystä! Mitähän kaikkea sitä 34 vuodessa ehtii saadakaan aikaan… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta