APUVÄLINEISIIN JA VARUSTEISIIN TURVAUTUMINEN

Olin kolmen viikon työharjoittelujaksolla terveyskeskuksessa ja sain tutustua apuvälinepuolen toimintatapoihin. Siellä heräsi ajatus kirjoittaa päivitys kyseisestä aiheesta. Tekstissä käsittelen myös treenivarusteita ja luen ne osaksi apuvälineiden laajaa kirjoa. Aikaisemmin olen tietämättäni hieman pohjustanut tätä päivitystä tekstissä: TREENILAUKUN SISÄLTÖ. Kirjoitin näin: Liiallinen varusteiden käyttö saattaa passivoida joitain lihaksia liikkeen aikana. Esimerkiksi kyykkyä tehdessä voi unohtua vatsalihasten kunnollinen aktivointi (varsinkin syvien vatsalihasten), jos nostovyö on vedetty hirveän kireälle…” Nyt laajennetaan jonkin verran näkemystä siitä, mihin viimeksi olen ajatukseni jättänyt.

Apuväline

Apuvälineistä haetaan hyötyä arkeen tai tukea treeneihin. Välillä kuitenkin niihin turvautuminen viedään aivan liian pitkälle ja hyödynnetään niistä saatua tukea sekä turvaa jokaisessa arjen askareessa tai toistossa. Se ei välttämättä loppujen lopuksi ole kovinkaan järkevää. Tietenkin rannetuki auttaa pitämään rannetta suoremmassa pystypunnerruksen aikana ja tukiliivi pitää keskivartalon mukavasti paketissa. Mutta säännöllinen tukien käyttäminen on aina poispäin joltain kehon tukirakenteelta. Tuilla pystytään enemmän tai vähemmän kompensoimaan lihasten tekemään työtä, joka taas puolestaan saattaa passivoittaa joidenkin lihasten aktivaatiota liikkumisessa.

Tukia olisikin suositeltavaa käyttää vain hetkellisesti ja mahdollisimman vähän aikaa —
ainoastaan sen verran kuin on pakko. Mielellään ei ollenkaan.

Apuvälinelainaamossa on tarkat kriteerit sille, millä perusteilla välineitä lainataan. Ensisijainen kriteeri on toimintakyvyn parantaminen. Esimerkiksi, jos pelkällä polvituella pystytään helpottamaan vanhuksen arkea sen verran, ettei polven leikkausta tarvita niin on sijoitus vähintäänkin kannattava. Polvituen hankintahinta julkiselle sektorille on arviolta noin 50 – 100 €, kun taas polvileikkauksen ja polven kuntoutuksen kustannukset nousevat todennäköisesti lähemmäs 20 000 €, ellei jopa sen yli. Edellä mainittu esimerkki on paras mahdollinen skenaario siitä, kun tukia oikeasti tarvitaan.

On myös heitä, jotka ovat kerran saaneet hetkellisen hyödyn jostain apuvälineestä tai varusteesta. Sen parantavaan voimaan luotetaan enemmän kuin omaan peilikuvaan. Sitä käytetään kaikessa mitä tehdään. Ja, kohta ei enää uskalletakaan tehdä mitään ilman kyseistä asiaa. Omaan kehoon ei luoteta. Enää ei uskalleta varata painoa nilkalle kunnolla, kun nilkkatuki on tehnyt pitkään suuren osan työstä. Nyt ollaan huonoimmassa mahdollisessa skenaariossa. Tuki teki työnsä kiitettävästi, mutta siitä on osattava luopua. On taas aika alkaa luottamaan omaan lihaksistoonsa ja ruvettava kuormittamaan tukirakenteita ilman minkäänlaisia tukia. Ei ole mitään syytä elää loppuelämäänsä apuvälineiden kanssa, jos elämäntilanne ei siihen pakota.

Varusteet 1

Varusteet 2

Henkilökohtaisesti puen kaikki treenivarusteet päälle jo ennen salille menoa — saavutetaan oikea fiilis.
Nostovyö, rannetuet, hanskat, vetoremmit ja mielellään vielä kyynär- sekä polvituet… (En pue. Ei näin.)

Jos toimintakyvyn ylläpito ei vaadi apuvälineiden käyttöä, on suhteellisen turhaa ylipäänsä käyttää niitä. Tuet saattavat helpottaa joitain asioita, mutta helpon tien valitseminen on usein väärä ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Mieti seuraavan kerran kaksi kertaa ennen kuin kiinnität nostovyön tai rannetuen: ”Tarvitsenko tätä oikeasti?” Ehkä se on henkinen voimavara tai tapa, mutta tarvitsetko sitä fyysisesti. Välillä koskee. Entä, jos kivun syynä ovat omat toimintamallit tai elintavat. Olisiko niissä kehitettävää. Esimerkiksi oikeaoppisen liikemallin opetteleminen jo itsessään vähentää monen apuvälineen tarvetta.

Omatoimisuus on lahja, eikä siitä kannata luopua ilman taistelua.

KANNA RYHTISI YLPEYDELLÄ

Pituudesta voidaan olla montaa mieltä. Toiset ihailevat pitkiä ihmisiä, kun toiset pitävät hieman lyhyemmistä. Meitä löytyy maapallolta useaan erilaiseen lähtöön. Yksi saattaa olla synnynnäisesti lyhytkasvuinen ja vaatteet täytyy etsiä lastenosastolta. Toinen kasvaa yli 200 cm pitkäksi ja kolauttelee päätään ovenkarmeihin. Kun taas kolmannen pituuskasvu pysähtyy kansallisten pituus keskiarvojen sisäpuolelle.

Yhdessä asiassa olemme kuitenkin samalla linjalla. Nimittäin siinä, ettemme voi vaikuttaa omiin geeneihimme. Pituuskasvu määräytyykin hyvin pitkälti geneettisen valinnan kautta. Meille on ennalta määräytynyt pituus, joka toteutuu, jos kasvuolosuhteet ovat kunnolliset. Kasvuolosuhteisiin vaikuttaa muun muassa ravitsemus, sairaudet ja elämäntavat.

Sitten tullaan siihen, että tuskin kukaan haluaisikaan vaikuttaa omaan pituuskasvuunsa tietoisesti. Ei ainakaan ennen murrosikää. Murrosiässä asiat saattavat silti kääntyä päälaelleen, se on herkkää aikaa. Hormonit hyrräävät ja mielialat voivat pomppia laidasta laitaan sekunneissa. Kriisejä tulee ja kriisejä menee. Murrosikä ei tietenkään tuo jokaiselle mukanaan ”hankaluuksia”, mutta moni saattaa niistä kärsiä omalla tavallaan…

Seeking 3

Allekirjoittaneen tarina
Kasvoin 15-16 ikävuosien välillä noin 20 cm vuodessa. Pitkä olin jo aikaisemmin, mutta nyt pituutta oli koko komeudessaan 193 cm. Se oli psyykkisesti ja fyysisesti itselleni kova paikka. En tuntenut sopivani muottiin, kun luokalla lähes jokainen oli kaksi päänmittaa lyhyempi. Niin kuin arvata saattaa pituuskasvu toi mukanaan myös toiminnallisia muutoksia ja ”kömpelyys” vain lisääntyi. En koskaan ole ollut liikunnallisesti lahjakas, muttei pituus ainakaan asiaa yhtään auttanut.

Olin niihin aikoihin hirveän epävarma ja valmis antamaan pituudestani 20 cm pois saman tien, jos se vain olisi ollut mahdollista. En osannut arvostaa sitä. Kävelin tiedostamattani todella huonossa ryhdissä, koska halusin olla pituuden suhteen samalla tasolla kuin muut. Sitten eräänä päivänä ruokailuun mennessämme yksi luokkalaisistani kysyi minulta: ”Aaro, miksi kävelet aina noin kumarassa?”. — Enpä ollut aikaisemmin asiaa ajatellut, katsoin ryhtiäni peilistä… Se tavallaan herätti minut tajuamaan todellisuuden. Ryhtini oli surkea ja asento näytti kamalalta.

Tajusin, etten voi pituudelleni mitään. Miksen kantaisi sitä ylpeydellä? Aloin tietoisesti kiinnittämään huomiota ryhtiini joka päiväisissä toiminnoissa. Joka kerta kävellessäni peilin ohi pyrin korjaamaan ryhtiäni: Rinta pystyyn, hartiat taakse ja lantio eteen…

Ryhdin kuntoon saaminen ei ole ollut mikään lyhytaikainen projekti. Useita vuosia kestäneet huonossa ryhdissä käveleminen ja istuminen olivat jättäneet jäljet. Ryhdin kehittäminen on vaatinut minulta vähintään yhtä monta vuotta tietoista vartalon kontrollointia ja jatkuvaa ajatustyötä. Projekti nimittäin jatkuu vielä tänäkin päivänä, en ole täydellisen tyytyväinen omaan ryhtiini ja välillä herään siihen kuinka huonossa ryhdissä kävelenkään.

Nykyään kuitenkin osaan arvostaa pituuttani, enkä antaisi senttiäkään pois.

Seeking 4

Tarinan opetus

Olet sitten minkä pituinen tahansa, ole siitä ylpeä. On aivan turhaa lähteä miettimään: ”Kumpa olisin 10 cm pidempi tai lyhyempi…”. Sitä ei tule tapahtumaan. Et pysty siihen vaikuttamaan. Mihin sitten pystyt vaikuttamaan on se, että miten asiaan suhtaudut. Pituutesi ei ole este, eikä hidaste. Se miten sitä hyödynnät on vain itsestäsi kiinni. Älä anna pituuden rajoittaa elämääsi niin kuin minä tein.

Annan yhden esimerkin: Olen kuullut monen pitkän naisen sanovan etteivät viitsi käyttää korkokenkiä, koska ovat niiden kanssa ystäväpiiriään huomattavasti pidempiä ja suurin osa miehistäkin jää pituudessa kakkoseksi — kiertävät kaukaa (alemmuuskompleksi). Jos oikeasti haluat laittaa korkokengät, laita! Pue ne ja kanna niitä itsevarmuudella. Me miehet ainakin katsomme sinua vain ja ainoastaan ihaillen ylöspäin.

 Ota pituudestasi kaikki irti ja erityisesti kanna ryhtisi ylpeydellä! Itsevarmuus on kaunista.