TREENILAUKUN SISÄLTÖ — MITÄ JA MIKSI?

Salilla käymisen pystyy viemään varsinaiseksi välineurheiluksi, jos tahtoo. Toiset saattavat tarvita raskaissa nostoissa rannetukia esimerkiksi rasitusvammojen takia. Toiset käyttävät nostovyötä hauiskäännöstä kyykkyyn. Toisille on tärkeää, että kengät sopivat hanskojen väritykseen ja hanskojen väritys silmien väriin. Ja joku saattaa käyttää vetoremmejä otteen parantamiseksi ja keventääkseen kyynärvarsien kuormaa. Jokainen tavallaan.

On kuitenkin huomioitava ettei yksikään varuste tai asuste pelasta huonolta suoritustekniikalta, joka loppujen lopuksi on kaikkein tärkein asia. Jokaisessa sarjassa ei varmasti ole tarvetta käyttää kaikkia varusteita rannetuista, vetoremmeihin ja nostovöihin. Liiallinen varusteiden käyttö saattaa passivoida joitain lihaksia liikkeen aikana. Esimerkiksi kyykkyä tehdessä voi unohtua vatsalihasten kunnollinen aktivointi (varsinkin syvien vatsalihasten), jos nostovyö on vedetty hirveän kireälle.

Henkilökohtaisesti käytän kaikenlaisia varusteita mahdollisimman vähän. Saliurani aikana mukaan on kuitenkin tarttunut muutamia tavaroita, jotka kulkevat jokaisessa treenissä mukanani. Mutta kysymys kuuluukin käytänkö niitä?

Mitä treenilaukkuni sisältää ja miksi?

Treenilaukku

1. Treenikengät ja -vaatteet. Oikeastaan jo pelkillä kengillä pääsee pitkälle. Kenkien lisäksi mukana on usein huppari ja pitkälahkeiset housut joiden alla voi olla turvassa pienemmyys kompleksin iskiessä. On myös paljon mukavampi, kun salilla virtaa hiki ja on lämmin kuin päinvastoin. Treenitkään eivät häiriinny tai pahimmassa tapauksessa keskeydy äkillisen pullisteluhalun iskiessä peilin kohdalla, koska salilla olevat ovelasti sijoitetut valot eivät pääse pureutumaan mukavasti lihasten uriin vaatekerroksen peittäessä ne alleen.

Vaatetus 1

Vaatetus 2

2. Kuulokkeet. Musiikin avulla pystyy keskittymään paremmin ja itsestään tuntuu saavan oikeanlaisten tahtien avulla enemmän irti (SALISOITTOLISTA). En vieläkään ole salille menossa sosialisoitumaan vaan kehittämään itseäni ja rentoutumaan, joten kuulokkeet ovat lähestulkoon aina päässä. Mainittakoon vielä: Snapbackia käytän vain sen takia, koska kuulokkeet pysyvät paremmin päässä.

Kuulokkeet

3. Juomapulloja joka lähtöön, treenihanskat ja pyyhe. Koskaan ei tiedä milloin pyyhkeelle tulee käyttöä, en kuitenkaan kantele sitä salilla ympäriinsä. Hanskoja käytin aikaisemmin vain ammatin takia, välttyäkseni kämmeniin muodostuvilta kovettumilta — ei nimittäin hierottavana ollessa välttämättä tunnu mukavalta, jos kovettumat raastavat ihoa. Nykyiset hanskat ovat kuitenkin niin kuluneet, ettei niitä tule enää käytettyä.

Hanskat ja oheis

4. Rannetuet ja vetoremmit. Rannetuet olivat ensimmäinen varuste kenkien jälkeen jotka hankin. Salitaipaleen alussa ranteisiini koski muun muassa penkkipunnerruksessa, mutta lähinnä se varmasti johtui surkeasta tekniikasta. Viimeiseen kolmeen vuoteen en ole käyttänyt rannetukia kertaakaan. Kiitos parantuneen suoritustekniikan ja kehittyneen lihaskunnon.

Vetoremmejä tulee puolestaan jonkin verran käytettyä esimerkiksi maastavedossa, olankohautuksessa tai roikunnasta jalkojen nostoissa. Remmejen avulla rasitus jakautuu lihaksiin tasaisemmin, eikä niin suurta puristusvoimaa tarvita. Niiden kanssa treeneistä pystyy ottamaan enemmän irti ja kämmenen iho kiittää.

Rannetuki ja Vetoremmit

5. Painonnostovyö. Rehellisesti en ole koskaan käyttänyt vyötä. Toistaiseksi se toimii vain koristeena ja roikkuu seinällä. Ostin sen heräteostoksena yhtenä jouluna, koska oli niin kovassa alennuksessa. Tiedän kuitenkin sitä vielä joskus tarvitsevani, eikä vyö varmasti ikinä odottamalla poikki kulu. Vielä en ole innostunut tekemään niin raskaita nostoja, että kokisin painonnostovyötä tarvitsevani.

Painonnostovyö

Treenilaukku tyhjennetty. Treenivarusteissa suosin laatua, pitkäikäisyyttä ja tottakai ulkonäölläkin on merkitystä. Mutten välitä hirveästi vaikkei hanskojen tai kenkien väritys korreloisikaan silmieni väriin.

Mitä sinun treenilaukustasi löytyy?

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta