TOP 10 — MOTIVAATIO ELOKUVAT

On elokuvia joista huomaa ensimmäisillä minuuteilla että metsään menee. On elokuvia jotka pitävät sinua otteessaan hetken aikaa, kunnes tunnelma lopahtaa ja vaihdat vapaaehtoisesti kanavaa. On elokuvia joiden keskellä nukahdat, etkä herätessäsi edes halua tietää loppuratkaisua. Sitten on niitä elokuvia mitkä saavat sinut sohvalta ylös ja kierroksille — ne elokuvat joihin et kyllästy, vaikka muistat tarinan täydellisesti ja osaat jokaisen vuorosanan ulkoa.

Samalla tavalla kuin musiikistakin (SALISOITTOLISTA) myös elokuvien kautta pystytään ammentamaan energiaa elämää varten. Hyvät elokuvat herättävät ajatuksia ja antavat uudenlaista perspektiiviä asioihin. Niitä elokuvia katsotaan sadepäivinä ja kasvatetaan henkisiä voimavaroja. Todennäköisesti jokainen osaa nimetä muutaman elokuvan, jotka haluaa nähdä yhä uudestaan ja uudestaan.

Henkilökohtaisesti olen taistelulajien ystävä ja motivaatio elokuvien listaltani myös moni, yllätys yllätys, käsittelee kamppailulajeja. Joukosta löytyy tottakai myös muutama mielenkiintoinen eri tyylilajin edustajakin. Mieltymyksistä on turha lähteä taistelemaan, eikä lähdetä siihen.

Mitä tunnusmerkkejä motivaatio elokuvista haluan löytää?
Inspiroivan tarinan. Mielenkiintoisen päähenkilön, kehen jollain tavalla pystyn samaistumaan. Elokuvan täytyy saada sisäinen liekki syttymään, joka puskee minua unelmiani kohti ja ajaa eteenpäin: ”Voisi mennä huomattavasti huonomminkin, mutta en kuitenkaan ole vielä siellä missä haluaisin olla. Pystyn parempaan.”

Boxing (2)

TOP 10

1. Rocky
Ehdottomasti parhaita ja motivoivimpia elokuvasarjoja mitä on tehty. Rocky on Oscar-palkittu nyrkkeilyä käsittelevä draamaelokuva. Pääosaa esittää Sylvester Stallone ja hän on myös itse käsikirjoittanut kaikki sarjan elokuvat paitsi viimeisintä. Elokuvasarjaan kuuluu seitsemän (7) elokuvaa: Rocky I (1976), Rocky II (1979), Rocky III (1982), Rocky IV (1985), Rocky V (1990), Rocky Balboa (2006) ja Creed (2015). Ensimmäinen Rocky elokuva kuvattiin jo 40 vuotta sitten 28 päivässä. Voi vain kuvitella miten elokuva ala on kehittynyt niistä ajoista tähän päivään. Nämä elokuvat voisin katsoa koska vain uudestaan, suosittelen lämpimästi tätä legendaarista elokuvasarjaa jokaiselle.

2. Warrior (2011)
Draamaelokuva joka käsittelee kahta veljestä ja heidän alkoholismista toipuvaa isäänsä. Perheenjäsenten välit ovat kiristyneet ja jokainen on lähtenyt kulkemaan omia polkujaan. Molemmat veljekset päättävät osallistua samaan vapaaottelu kilpailuun ja siitä alkaa todellinen välienselvittely, jossa myös isäukko on osallisena. Pääosissa Joel Edgerton ja Tom Hardy.

3. Whiplash (2014)
Kolmella (3) Oscarilla ja yhdellä (1) Golden Globe palkinnolla palkittu draamaelokuva joka kertoo tähtiä tavoittelevasta ja kaikkensa tekevästä nuoresta rumpalista, sekä hänen erittäin vaativasta soitonopettajastaan. Elokuva sisältää henkistä vuoristorataa ja fyysistä taistelua.

4. The Fighter (2010)
Palkittu nyrkkeilydraama, pääosissa muun muassa Mark Wahlberg (Micky) ja Christian Bale (Dicky). Micky on ammatilaisnyrkkeilijä jota hänen isoveljensä Dicky valmentaa. He taistelevat yhdessä huipulle pääsystä, matkaa ei helpota yhtään isoveljen huumeongelmat.

5. Unbroken (2014)
Elokuvan päähenkilö on olympialaisissa kisaava pitkänmatkanjuoksija, joka ottaa sotilaana osaa toiseen maailmansotaan. Heidän lentokoneensa tippuu mereen ja selviytyjät joutuvat taistelemaan pelastusveneessä luontoa vastaan 47 päivää. Lopulta heidät löydetään, mutta löytäjä ei ole heidän puolellaan. He joutuvat vankileirille, jossa kohtelu ja olosuhteet eivät enää edes ole inhimillisiä.

6. Southpaw (2015)
Kertoo voittamattomasta ammattinyrkkeilijästä, joka menettää sekaannuksen takia aivan kaiken. Vaimon, lapsen, talon, omaisuuden ja sponsorit. Hänen on ponnistettava pohjalta saadakseen edes osan siitä takaisin mitä hänelle joskus oli. Kaikkea hän ei kuitenkaan voi enää koskaan saada takaisin. Pääosassa Jake Gyllenhaal.

7. Peaceful Warrior (2006)
Tarina lahjakkaasta ja suositusta telinevoimistelijasta, jonka unelmana on voittaa kansainväliset mestaruuskilpailut. Päähenkilö (Dan Millman) kärsii kärsimättömyydestä, eikä saa öisin unta. Yhtenä päivänä Dan joutuu moottoripyörä onnettomuuteen ja murskaa toisen jalkansa täydellisesti. Yhtäkkiä unelmat näyttävät saavuttamattomilta. Onneksi kuvioihin on aiemmin ilmestynyt eräs henkilö joka on valmis auttamaan.

8. Never Back Down (2008)
Amerikkalaista jalkapalloa pelaava päähenkilö siirtyy uuteen kouluun. Uudessa koulussa leviää nopeasti video, jossa hän tappelee ottelun loputtua vastustajien kanssa. Koulun suosittu vapaaottelija ottaa hänet silmätikukseen ja heistä tulee vihamiehiä. Myös päähenkilö päättää alkaa harrastaa vapaaottelua ja he kohtaavat toisensa vuosittaisessa vapaaottelu tapahtumassa välienselvittelyjen merkeissä.

9. Fight Club (1999)
Elokuva unettomuudesta kärsivästä miehestä. Hän käy erilaisissa tukiryhmissä kuuntelemassa muiden murheita saadakseen itse nukuttua. Työmatkalla hän kohtaa mielenkiintoisen persoonan ja asunnon palaessa, heidän tiensä yhdistyvät. Yhdessä he alkavat ylläpitämään tappelukerhoa, josta muodostuu koko Yhdysvaltoja koskettava ongelma. Pääosissa Edward Norton ja Brad Pitt.

10. G.I. Jane (1997)
Jane värvätään kokeilemaan selviääkö hän miesten haastavasta erikoisjoukkojen koulutuksesta, josta 60 % kokelaista tippuu pois. Alussa suurin osa miehistä ei ole valmis uskomaan naisen mahdollisuuksista koulutuksesta selmiäseen. Jane kuitenkin näyttää taistelutahtonsa ja pitää pintansa. Lopulta kokelaiden jatkuvasti karsiintuessa, alkaa myös arvostusta tulemaan.

Mitkä elokuvat saavat sinut syttymään?

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

3 vastausta artikkeliin “TOP 10 — MOTIVAATIO ELOKUVAT”

  1. ROCKYt on ollut aina lähellä sydäntä, taisin olla n. 6-7 v vuonna 1988/9 kun näin mainospätkän jollain vhs-kasetilla. Kelasin sitä kohtaa edes takaisin.. Kyseessä oli tietysti IV. Oon katsonut ne kaikki kymmeniä kertoja!

    Uusista leffoista Fighter oli hyvä, niin kauhea ja karu tarina. Tarvii kattoo se uusiks pian…

    • Hups tarkoitin Southpaw-leffaa viimeisessä lauseessa enkä Fighteria… 🙂

    • Moi!

      Kyllä ehdottomasti Rocky -elokuvasarja vie voiton vieläkin motivaatio elokuvista! Aivan mahtavia leffoja kaikin puolin.

      Southpaw on aika surullinen, mutta loistava elokuva, ei se katsomalla kulu. Pyörimään vain! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta