SALISOITTOLISTA — MUSIIKISTA TEHOJA TREENAAMISEEN

Toiset viihtyvät hiljaisuudessa ja pystyvät ottamaan itsestään kaiken irti vain kuunnellen oman sydämensä ääntä ja sykkeen kiihtymistä. Toiset tarvitsevat keskittyäkseen ja rauhoittuakseen musiikkia (kuulun itse tähän ryhmään). Kuuntelen musiikkia aina: autossa, ruokaa laittaessa, lenkillä, salilla, kirjoitelmaa kirjoittaessa ja myös tätä tekstiä tehdessäni. Tarvitsen sitä — pystyn keskittymään paremmin jonkin rytmin soidessa taustalla.

Musiikista saan voimaa, iloa ja mielenrauhaa. En yksinkertaisesti viihdy hiljaisuudessa — paitsi nukkuessani. Henkilökohtaisesti minulle uppoaa kaikenlainen musiikki laidasta laitaan, enkä lähde tyylisuuntien paremmuuksia vertailemaan. Esimerkiksi yksin ollessani saatan kuunnella Andrea Bocellia, hän on sokea oopperalaulaja, joka saa ihoni kananlihalle.

Palataan otsikkoon.

Headphones

Mitä musiikki merkitsee salilla?
Oletteko olleet salilla jossa ei soi musiikki? Jos olette niin onnistuiko treeni yhtä hyvin kuin aikaisemminkin? Itse olen ollut saleilla, joissa musiikkia ei ole ollut syystä tai toisesta. Ja voin rehellisesti sanoa etten saanut itsestäni irti niin paljon kuin tavallisesti — ehkä se on vain mielen heikkoutta… Mutta kuvittele tilanne, kun vieressäsi 100 kiloinen lihasvuori tekee maastavetoa suurilla painoilla ja paiskoo painoja tantereeseen. 10 rautalevyä kolahtavat jokaisella nostolla toisiaan vasten, ei ole lukkoja jotka pitäisivät painot paikallaan — tuskin edes paljoa auttaisi. Ja tälle lihasvuorelle ei riitä yksi toisto, eikä kaksi, hän tekee niitä kaksitoista! Jokaisella toistolla lattia tärähtää, peilit helisevät ja huone kaikuu hiljaisuuttaan — tärähdyksestä ja painojen toisiinsa paiskautumisesta lähtevä ääni repii joka toistolla sisintäsi… Pystytkö keskittymään? Henkilökohtaisesti en pysty.

Musiikki on vastaus. Musiikin avulla voit siirtää ajatuksesi muualle, keskittyä ja psyykata itseäsi tulevaa koitosta varten. Niin itse teen. Pystyn keskittymään kaikin mahdollisin tavoin seuraavaa sarjaa ja jokaista tulevaa toistoa varten. Musiikki sulkee ympäriltä kaiken muun, oli se sitten puheen sorinaa tai rautojen kilinää.

Salilla ei kuitenkaan mikä tahansa musiikki ”toimi” — tietysti henkilökohtainen makuasia. Mutta mitä itse salimusiikilta toivon ja haen: sanomaa, fiilistä ja tempoa. Mielellään vieläpä edellä mainittuja kaikkia yhdessä!

Musiikissa on oltava jokin sanoma tai tarina joka saa motivoitumaan ja taistelutahdon esille. Musiikissa pitää olla sitä tiettyä fiilistä joka pitää otteessaan koko ajan, kesken kappaleen ei saa tulla mitään huonoa kertosäettä mikä laskee tunnelmaa — kokonaisuuden on oltava kunnossa, yksi osuus ei riitä. Tempo. Usein ei edes tarvita sanoja, kunhan musiikki vie sinut mennessään. On se sitten jykevät basson tärähtelyt tai rytmi joka saa mielesi hereille. Sykkeen on pysyttävä harjoituksen aikana koholla ja motivaatiotasojen pilvissä, joten todella rauhallinen musiikki joka laittaa kroppasi yöpuulle on vain yksinkertaisesti väärä ratkaisu!

Beats by Dr. Dre

Salisoittolista
Kun tarkemmin miettii niin salisoittolistan tekemisestäkin saisi melkein ydinfysiikkaa, jos oikeasti tahtoisi. Esimerkiksi alkulämmittelyn aikana voisi soittaa hieman rauhallisempaa musiikkia. Jos musiikkia ollenkaa… Erilaisia motivaatiopuheita on internet pullollaan joista osa varmasti saa ihmisen kuin ihmisen sellaiseen mielentilaan, että vuorten siirtäminenkään ei olisi ongelma. Sellaisia puheita, kun lataa pari treenin alkuun niin varmasti tietää minkä takia siellä ollaan, miksi saattaa koskea ja hiki virrata.

Treenin edetessä biisien tempo lisääntyy, syke nousee jo pelkän musiikin ansiosta. Mitä raskaammiksi sarjat käyvät ja mitä ikävemmät liikkeet sinua odottavat niin sitä mukaan astuu kuvioihin kaikkein raskaimmat biisit. Ne biisit, joista saat eniten motivaatiota ja jotka pystyvät herättämään kaikki vaistosi! Loppujäähdyttelyssä voidaan asteittain siirtyä taas kevyempään musiikkiin, koska tarkoitus on saada syke laskemaan ja lihakset palautumaan.

Miltä nykyinen salisoittolistani näyttää?
Aikaisemmin olen julkaissut vanhan blogini puolella yhden salisoittolistan:  TREENIMUSIIKKIA — toimii vieläkin!

Seuraavaa soittolistaa ei ole kasattu yllä olevien pohdintojen pohjalta, vaikka äärimmäisestä omistautumisesta se kertoisikin. Kappaleet eivät siis ole missään tietyssä järjestyksessä (HUOM! Kaikki linkit vievät Youtubeen ja avautuvat uuteen välilehteen):

1. Manafest – No Plan B

2. Rob Bailey & The Hustle Standard – Beast

3. Trapt – Bring It

4. Sixx: A.M. – This Is Gonna Hurt

5. Skillet – Monster

6. Amaranthe – Hunger

7. Papa Roach – Face Everything And Rise

8. Eminem – Phenomenal

9. Disturbed – The Game

10. Adelitas Way – Cage the Beast

11. Linkin Park – Wretches And Kings

12. Breaking Benjamin – I Will Not Bow

13. Bullet For My Valentine – You Want a Battle?

14. P.O.D. – Alive

15. Two Steps from Hell – Heart of Courage

Musiikkia löytyy aivan joka lähtöön ja niin löytyy myös motivaatiopuheita. Hyvät motivaatiopuheet ajavat välillä asian musiikkiakin paremmin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ohessa muutama motivaatio video joihin on kasattu yhteen useista eri puheista parhaimpia osuuksia:

Resiliency – Motivational Video

Through Hell – Motivational Video

Born To Succeed – Motivational Video

Never Quit – Motivational Video

Why Do We Fall – Motivational Video

Musiikista on moneksi, ota siitä kaikki hyöty irti!
Tee persoonallinen salisoittolista ja nauti.

Aaro Huttunen

Positiivisella ja rennolla elämänasenteella varustettu 23-vuotias fysioterapiaa opiskeleva nuorimies. Intohimoihin kuuluu jatkuva itsensä kehittäminen sekä uusien asioiden oppiminen. "Vapaa-aikaan" sisältyy kuntosalin lisäksi kirjojen lukemista, yrittäjyyttä ja luovan puolen esiin tuomista kirjoittamisen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta